Kirjahyllyn siivous: osa 2

Viimeksi aloitettiin kahden suosikki kirjailijani kirjoilla, josko tänään sitten käsiteltäisiin lempigenrejäni eli fantasiaa ja scifiä.

Nämä eivät ole missään tietyssä järjestyksessä ja hyllyyn olen ne sijoitellut lähinn sillä periaatteella että saman kirjailijan teokset ovat samassa paikassa. Näistä minulla on täydet sarjat lähinnä vain suosikeista. Lisäksi löytyy yksittäisiä löytöjä, kirpparilta, kaupasta etc.

Aloitetaampa isolla kuvalla ylimmästä hyllystä ja sitten on vuorossa kollaasi. Kollaasin isoimmassa kuvassa näkyy kaksi hyllyä ja pikku kuvissa on niistä tarkennuksia.

Kuvan ylimmällä hyllyllä ovat Harry Potterit, minulla on kaikki suomeksi ja osat 4-7 enkuksi. Suomennoksista osat 1 ja 4 ovat ns. kirjakerho painoksia, ja nelosen selkämys on ottanut hieman osumaa ja se on erittäin kärsinyt, lisäksi molempien kansipaperit ovat jossain. Muistaakseni tuo eka osa tuli kirjakerhosta puoli vahingossa (syy miksi olen niistä eronnut kun aina unohti perua tai palauttaa kuukauden kirjat.) ja asuin silloin vielä kotikotona eli olin lukiolainen. Itselläni oli muistaakseni aika vahvat ennakkoluulot koko kirjaa kohtaan, siitä oli jo kirjoiteltu jonkin verran lehdissä ja sen suosiosta. Jos oikein muistan, olin kipeänä kotona kun tämän luin melkeinpä yhdeltä istumalta/makuulta. Lisäksi selvästi muistan, että kun sain luettua kirjan, niin aloitin sen saman tien uudelleen alusta. Se oli sitten menoa ja HP-fani oli syntynyt, tuolloin oli vasta kolme ensimmäistä osaa julkaistu suomeksi ja olisiko samana vuonna luin ensimmäisen kirjani ikinä englanniksi eli Harry Potter and Goblet of Fire. Vanhempani toivat sen minulle lomareissultaan tuliaisina pyynnöstäni. Sen jälkeen olen jonottanut muiden mukana kirjoja keskiyöllä etc, se oli aikaa ennen e-kirjoja. 

Melkein unohdin tuon pienen kirjasen ylhäällä, eli Ihmeotukset ja niiden olinpaikat - Lisko Scamander.
 
Kuva omani, älä kopio, kiitos! Kuvalaatu kännykkä hämrässä

HP:den vieressä on Jane Austenin kirjoja, niistä lisää myöhemmin.Sitten hyllyllä on myös edellisessä osassa olleita Robertsin kirjoja.  Niiden takana hyllyllä on Cassandra Claren kirjoja, melkein kokonaan The Mortal Instruments sarja, josta kolme ekaa osaa on yhteisniteenä suomeksi. Nelososa minulta puutuu ja osat 5 & 6 ovat enkuksi. Noita jälkimmäisiä osia en ole edes vielä lukenut. Ostin ne joskus saamallani lahjakortilla mutta vielä ei ole iskenyt himo lukea niitä. Lisäksi minulta löytyy Claren toinenkin trilogia eli The Infernal Devices, joka on minusta paljon parempi kuin tuo ensimmäinen sarja/ pitkittynyt trilogia. 

Kuva omani, älä kopio, kiitos! Kuvalaatu kännykkä hämrässä


Alemmalta hyllyltä löytyy ensin vasemmalta Charlaine Harrisin kirjoja. Ihan nurkassa olevat esittelen myöhemmin. Sitten siinä ovat kuuluisat True Bloodit eli The Southern Vampire Mysteries sarja eli The Sookie Stackhouse kirjat. Viimeinen osa minultakin löytyy myös e-kirjana mutta olen sen halunnut myös kirjana. Harmittavasti näissä ei kaikissa ole samoja kansia. Näiden jumituksista, odotuksien tuskasta ja hehkutuksista voi lukea tuolta parin vuoden takaa.

Sitten hyllyltä löytyy David (ja Leight) Eddingsin kirjoja, Belgarionin tarun viisi osaa löytyvät pokkareina suomeksi, lisäksi Mallorean taru enkuksi kahdesta yhteisniteestä Suomeksi pokkareina ovat myös Althalus ja Belgarathin taru. Niistä olenkin joskus kirjoitellut tänne postauksen (linkki postaukseen). Sen jälkeen olen kirjastonpoistoista ostanut Hohtavaiset, Tamulin taru 2. Polgaran taru pitäisi jostain joskus metsästää myös hyllyyn ja ehkä Tamulin ja Mallorean tarut kokonaisuudessaan.

Sitten viimeisenä hyllyllä on pari osaa Roberts Jordanin Ajanpyörä sarjaa (Osat: 2, 4, 5 ja 11). Nämäkin pitäisi saada kokonaiseksi sarjaksi.

Kummisedältäni lahjaksi saamani (pyynnöstä) yhteisnide J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta- trilogia. Viimeisenä yksi osa Robin Hobbin Näkijän tarua (Assassin's Apprentice/Salamurhaajan oppipoika) sarjat olen joskus lukenut mutta en uudelleen (vielä) tämä oli siinä pinossa, jonka vaihdoin muuttavan kaverin luona suklaalevyihin.

Tässä toinenkin kuva tuosta hyllystä, koska edellisestä puuttui yksi tärkeä kirja; Douglas Adams - Linnunrata. Yhteisnide, jossa ovat kaikki viisi osaa Linnunrata-trilogiaa; Linnunradan käsikirja liftareille, Maailmanlopun ravintola, Elämä, maailmankaikkeus - ja kaikki, Terve ja kiitos kaloista ja Enimmäkseen harmiton. Tässä hauskinta lienee etten muistaakseni ole lukenut tätä vaan olen kuunnellut nämä äänikirjana. Silti yksi lempikirjojani.


Kuva omani, älä kopio, kiitos! Kuvalaatu kännykkä hämrässä


Ilmeisesti pilkon sittenkin nämä postaukset pienemmiksi kuin alunperin aioin ja jätän seuraavat kaksi hyllyä fantasiaa seuravaan osaan. 

Ei kommentteja