Ihan hyviä kirjoja..

Koska aika (tai mielenkiintokaan) ei riitä kertomaan kaikista näsitä kirjoista hirveän laajasti niin kokosimpa ne taasen samaan postaukseen sanoakseni niistä edes muutaman sanasen.



Kirsti Kuronen - Piruettiystävyys

Karisto
Tämäkin päätyi luettavakseni ihan sillä perusteella, että olin lukenut tästä muiden blogeista. Kirja kertoo 14-vuotiaasta Ellistä joka harrastaa balettia ja on perfektionisti.. Mielenkiintoinen kasvutarina ja enkä ihmettele että tämä voitti Topelius - palkinnon ilmestymis vuonnaan 2011. Ainut miinus tulee ehkä liiasta synkistelystä, joka on hyvin tyypillistä suomalaisille kirjoille yleensäkkin. Mutta eipä tässä tarinassa ollutkaan tarkoitus hyppiä ilosta. Itse olisin kirjan perusteella ajatellut Ellin olevan hieman vanhempi ehkä 16 vuotias. Niin enkä arvannut ns suurta asiaa ihan heti eli plussaa siitäkin.






Salla Simukka - Toisaalla

Tammi

Tämä taasen tuli minulle luettavaksi varauksen kautta, ekan osan luettuani odottelinkin tätä jo hieman.
 Itse tykkäsin ensimmäisestä osasta huomattavasti enemmän. Vaikkakin tässä selitettiin kaikki edellisen osan ihmeellisyydet niin mielestäni selitys oli liian ilmiselvä.. Mielenkiinnolla kyllä odotan tuleeko näille silti vielä jatko-osa, se voisikin olla jo mielenkiintoisempi.













Jay Asher, Carolyn Mackler - Sinä ja minä sitten joskus

Otava
 Tästäkin olen lukenut jostain blogista, ja kirjan idea oli hauska joten lainasin tämän.  Idea lyhyesti Otavan sivuilta lainaten
"On vuosi 1996. Emma saa uuden tietokoneen, jolta löytyy outo ohjelma. Ystävänsä Joshin kanssa hän saa selville, että kyseessä on tulevaisuuden keksintö nimeltä Facebook. Sen avulla ihmiset voivat kirjoittaa internetiin päivityksiä omasta elämästään; urastaan, valinnoistaan, parisuhteestaan"
Hauska kirja, perusnuorten kirja pikkutwistillä, juoni kohtuu ennalta arvattava mutta niihän se yleensä näissä onkin. Viihdytti tarpeeksi että luin ja saatan lukea seuraavatkin tuotokset tältä parivaljakolta.



Laini Taylor - Karou, savun tytär


Goodreads

Tätä olen kuikuillut lähikaupassani mutten malttanut ostaa, joten kun törmäsin tähän kirjastossa niin lähti lainaan.
Alku oli lupaava, hieman ennalta arvattavaa juonen kehitystä mutta lupaava kaikenkaikkiaan. Mutta loppu olikin aika sillisalaattia ja meni lujalla vauhdilla kohden alamäkeä ja sen pohjalla odottavaa mutakuoppaa.. Saa nähdä jaksanko lukea seuraavan osan.. Plussa pisteitä siivistä ja sinisistä hiuksista. Mielenkiintoinen maailma, mutta henkilöhahmot kliseisiä..

(Tästä en löytänytkään suomenkielistä sivua, mutta kirjasta voi lukea suomeksi mm. Risingshadow.net -ssä.. Tähän voisin muuten lisätä taasen valitusta Tammen sekavista kotisivuista..)




 



Simone Elkeles - Perfect Chemistry

Tämän taas tilasin omakseni ihan Goodreadsin suositusten perusteella
Goodreads

Tämän taas tilasin omakseni ihan Goodreadsin suositusten perusteella. Aika perusteinihömppää, muunnelma Romeosta ja Juliasta tavallaan. Köyhä, jengitaustainen poika + rikas, täydellinen, mutta ongelmaisen perheen omaava tyttö + vedonlyönti = ihan viihdyttävä kirja.
Luultavasti luen tämän jatko-osatkin, joissa seikkailee Alexin veljet..  Mutta en kuitenkaan klikkaillut niitä heti seuraavan tilaukseen, ehkä e-kirjoina voisin lukea, näitä ei ole niin pakko saada fyysisesti hyllyyni..









Kiera Cass - The Selection


Goodreads

Tämä tuli myös Goodreadsin perusteella samassa tilauksessa edellisen kirjan kanssa. Tämä on dystopia, joka sijoittuu nykyisen USAn aluelle joka on siis Ilean kuningaskunta kirjassa. Ja siellä vallitsee kastijärjestemä jossa ykkösiä ovat tietty kunigaalliset, ja alimpia kahdeksikot. Kirjan päähenkilö America Singer on viisi ja sijoittuu siten taiteilija-luokkaan. America tulee vasten tahtoaan valittua The Selectioniin, joka on kisa 35 tytön kesken siitä kenestä tulee seuraava kuningatar eli kuka voittaa prissi Maxonin sydämen omakseen kun koko kansa seuraa tapahtumaa tv-densä kautta.

Kirja alkoi aika normaalisti, hieman aluksi kummastutti maailma jota ei oikeastaan esitelty mutta jo parin sivun päästä pääsi mukaan juoneen johon kuuluu kolmiodraama (ja tarvitseeko vielä erikseen sanoa että minä niin rakastan niitä..?). Hieman ennalta-arvattava juoni rakkauskuvioiden suhteen, mutta tämä on näistä tässä postauksessa kertomistani kirjoista selkeästi suosikkini. Jatko-osa The Elite menee kyllä lukuun kunhan se joskus ensi vuoden puolella ilmestyy.. Ja on tässä ajattelemisenkin aihetta ja America jopa kasvoi henkilöhahmona, vaikka onkin aika Mary Sue hahmo (jos muistan termin oikein). Suosittelen jos pitää tästä tyylistä eli dystopia+rakkautta..



Kerstin Gier - Rubiininpuna


Gummerus
Tämänkin olen bongannut blogien kautta luettavaksi. Kirjastosta siis lainasin.
Aikamatkustusta, salaisuuksia jne. Aika peruskauraa, liian lyhyt mielestäni tuntui että loppuu kesken ennenkuin päästtin edes kunnolla juoneen kiinni. Hahmot aika yksiulotteisia ja Gideon käänsi kelkkansa aika vähin perustein ja liian nopeasti.. Menee samaan sarjaa tuon Karou, savun tytär- kirjan kanssa ehkäö luen jatko-osan(t).. Mutta  tuskin ostan omaksi tai edes varailen kirjastosta..

Marraskuun luetut

Sitten marraskuun luetut, harmittaa kun tässä listassa on parikin kirjaa joista olisin halunnut ehtiä postailla ennen kuin tämä julkaisin mutta..

Tässä listassa onkin pari ihan uutta tuttavuutta, joiden kirjoja aion kyllä jatkossakin lukea.

Annukka Salama - Käärmeenlumooja
Katri Manninen - Sikabileet
Katri Manninen - Megakesä
Katri Manninen - Bittitiikeri
Tiina Lehtineva - Unelmien painajainen
Tiina Lehtineva - Unelmien tahdon
Tiina Lehtineva - Unelmien laukka
Maria Turtschaninoff - Helsingin alla
Kirsti Kuronen - Piruetti ystävyys
Emma Hamberg - Linan yökirja
Emma Hamberg - Kaksi poikaa ja yksi sydän
Ally Carter - I'd Tell You I Love You, But Then I'd Have To Kill You
Salla Simukka - Toisaalla
Ellie Boswell - Undercover Magic
Jay Asher, Carolyn Mackler - Sinä ja minä sitten joskus
Laini Taylor - Karou, savun tytär
Simone Elkeles - Perfect Chemistry
Kiera Cass - The Selection
Ally Condie - Reached
Kerstin Gier - Rubiininpuna

yhteensä 20 kirjaa (joista vain 3 on uudellen lukuja)

suomeksi 15 kpl
enkuksi 5 kpl

nämä kaikki taitavat olla nuorille suunnattuja

fantasiaa 9 kpl
hömppää/muuta 11 kpl

P.S. alla myös tänään julkaistut lokakuun luetut -postaus.

Lokakuun luetut


Noniin vain reilut kaksi kuukautta olen tämän kanssa myöhässä, mutta miten se menikään "parempi myöhään kuin milloinkaan..".

Marraskuisista luetuista on myös juttu tulossa ihan pian.

Lokakuu olikin oikea uusintojen kuukausi, alla olevalla listalla on vain kahdeksan täysin uutta tuttavuutta, niistäkin pari on tuttujen sarjojen jatko-osia.. Vaikka lista saattaa näyttää pitkältä, tai onkin niin pitää huomioida se ettäosa noista on ns. puolentunnin kirjoja eli erittäin nopea lukuisia.

Tämä kuukausi olikin oikea nostalgia kuukausi kaikkine hevoskirjoineen..

Nora Roberts - Totuudella on hintansa
Nora Roberts - Unelmarooli
Nora Roberts - Rakkautta Manhattanilla
Nora Roberts - Pitkä matka kotiin
Nora Roberts - Unelmien voima
Nora Roberts - Unelmien aika
Nora Roberts - Kaukainen unelma
Nora Roberts - Vangittu tähti
Nora Roberts - Salattu tähti
Nora Roberts - Salaperäinen tähti
Tucker Shaw - Anxious heart
Meg Cabot - Ransom my Heart
Cassandra Clare - City of Bones
Cassandra Clare - Lasikaupunki
Cassandra Clare - City of Ashes
Cassandra Clare - Langenneiden enkelten kaupunki
Cassandra Clare - City of Lost Souls
Tuija Lehtinen - Pesäää!
Sophie Jordan - Hidden
Marvi Jalo - Ratsutyttö muuttaa maalle
Marvi Jalo - Jahti alkaa, ratsutyttö
Marvi Jalo - Rajut bileet, ratsutyttö
Marvi Jalo - Ratsutyttö ja rekiretki
Marvi Jalo - Ratsutyttö ja ravipoika
Marvi Jalo - Ratsutyttö ja rakkaus
Tuija Lehtinen - Sirkuskoira Rico
Ellen Boswell - The Wich of Turlingham Academy
Denice Swanson - Murder of a Snake in the Grass
Johanna Tuomola - Tallin ovet auki
Johanna Tuomola - Talleilla tapahtuu
Johanna Tuomola - Ratsutallin Kati
Johanna Tuomola - Vauhdilla esteistä, Kati
Johanna Tuomola - Koeta kestää, Kati
Johanna Tuomola - Kevyttä laukkaa
Johanna Tuomola - Älä hellitä, Kati
Johanna Tuomola - Kaikkea sattuu, Kati
Kirsti Manninen - Kuhmutöyryn huimapäät ja löytöhevonen
Kirsti Manninen - Kuhmutöyryn huimapäät ja Kalevala cup
Kirsti Manninen - Kuhmutöyryn huimapäät ja palkintoleiri
Kirsti Manninen - Kuhmutöyryn huimapäät ja vaarallinen vaellus

Yhteensä siis 40 kirjaa

joista

suomeksi 33 kpl
enkuksi 7 kpl

aikuisille 11 kpl
nuorille 29 kpl

fantasiaa 7 kpl
hömppää 12 kpl
mysteerejä 1 kpl
heppa-kirjoja 17 kpl
muuta 3 kpl

ja ihan mielenkiinnosta niin omistan tuolta listalta 18 kirjaa, loput kirjastosta- Tarkoitus olisi joskus ehkä omistaa useampiankin..

Joululahjat itselle

Eikös itsensäkkin lahjominen ole jouluna tärkeää..

Perinteinen joulu-kirja-tilauskin lähti alkuviikosta, mutta sen lisäksi päätimme eilen miehen kanssa myös yhteisesti lahjoa itseämme..

Itsehän olen varmaan reilun vuoden verran haaveillut e-kirjojen lukulaitteesta, ihan vakavissaankin tuossa syyskuussa jo niitä kuikuilin ja juttelinkin miehen kanssa sellaisen ostamisesta.. Ainut oli vain että minkä? Itse olin kindlen kannalla ja miehen mielestä tabletti olisi käytännöllisempi..

Niin siinä sitten kävi että eilen kotiutimme Samsungin tabletin.. Ei sitä uusinta Note-mallia vaan sen edellisen, kuitenkin 3G-version. (Tästä tekstistä oikein siis huokuu tietämykseni tekniikasta ja sen gargon kielestä :D) Totesimme etteiköhän sekin kumminkin riitä tarpeisiimme ihan hyvin kun ei varsinaista tarvetta laitteelle ollut..



Hieman jo harmittelin että mistä oikein ostan siihen kirjoja etc, ja sitä että Amazonissa on niitä ilmaisiakin niin paljon etc. Kindlessä taasen minua mietitytti juurikin se ettei siihen saa kirjoja muualta ilman kikkailuja..

Eilen tosiaan tutkin jo hieman Koboa ja rauhoituin, ainakin siellä myytiin Abbi Glinesin kirjoja kohtuu hinnoin, eli varmaan muutakin löytyisi.

Mutta tänään sitten pikkuveljen kanssa jutellessa aiheesta aukeni ns jackpot. Kun selitin hänelle kuinka siihen on ilmeisesti olemassa ilmaisohjelma jolla saisin kindlet muutettua luettavaan muotoon tabletilleni niin pikkuveli vain totesi että "Mikset voi käyttää sitä Samsungin omaa sovellusta kindlelle..?"

Niimpä niin eli pystyin latamaan tuolle tabletille ilmaiseksi kindlen, jolla siis pystyn ostamaan ja lukemaan amazonin e-kirjoja.. Lisäksi pystyn muualtakin noita ostamaan ja lukemaan erimuotoisia e-kirjoja. (Minä jo mietinkin että kuinka tyhmän bisnesratkaisu on amazonilta myydä vain omalle laitteelle soveltuvia kirjoja.. Mutta ilmeisesti sielläkin on joku viisas johtamassa firmaa)

Saa nähdä kuinka käy noitten e-kirjojen kanssa hitti vai huti..

Aiheesta lisää kun mies kyllästyy uuteen leikkikaluun ja pääsen paremmin siihen tutustuman..




Blogistanian kuopus 2012 - Minun ehdokkaani

Viime vuonna ja sitä edellisenä seurasin mielenkiinnolla Blogistanian Finlandiaa mutta en osallistunut koska en keksinyt yhtään kirjaa, joka olisi sekä sopinut listalle tai olisi ollut tarpeeksi hyvä. Sen siitä saa kun lukee englanniksi valtaosan kirjoistaan..

Mutta tänä vuonna oli lisätty sellainen kategoria että tiesin suoralta kädeltä ketä haluaisin äänestää, joten tässä omat ehdokkaani vuoden 2012 Blogistanian kuopus - kilpailuun

Paras tänä vuonna Suomessa ilmestynyt nuortenkirja on mielestäni

- Annukka Salama - Käärmeenlumooja (3p)

 Tämä kirja yllätti minut ihan puskista, vieläkin tekee mieleni lukea uudelleen tämä, ja jo kaksi luku kertaa on takana. Maltan tuskin odottaa ensi kesänä julkaistavaa jatko-osaa..

Toiseksi ylti

- Tuija Lehtinen - Pesää (2p)

Taattua Lehtistä, kirja jonka jo nyt tiedän kestävä ellei jopa vaativan useamman lukukerran ennenkuin se aukeaa kunnolla. Ja huumori toimii aina.

ja kolmanneksi

- Maria Turtschaninoff - Helsingin alla (1p)

Yllättävän hyvä, pinkeistä hiuksista aina plussaa samoin siitä ettei keskittynyt vain Helsinkiin vaikka nimi antoikin niin ymmärtää. Ihan kelpo kirja, suomalaiseksi jopa erinomainen.


Itse olen töissä ensi yön ja ajastelen tämän huomisaamulle, kun silloin kymmeneltä olisi tarkoitus vielä nukkua että jaksaa seuraavankin yön töissä..Toivotaan että blogger toimii :)