Syyskuun luetut

Syyskuusta on jo useampi viikko mutta tässäpä nämä.

Syyskuun alkupuolella minulle tulikin kirjatilauskin, koska oli lomareissu tiedossa ja sinne piti saada tietynlaista luettavaa, siis sellaista jota voi lukea rannalla makoillessa ja ihmisten ollessa ympärillä.. Eli hyvää muttei liian mukaansa tempaavaa.. (monimutkaista eikös - itse en tykkää ihan kaikkea lukea ihmisten valvovien silmien alla, ja keskeytyksien tullessa menee helposti hermo jos lukemani kirja on hyvä..)
Eli tilauksessa tuli nuo Denice Swansonit lomaa silmällä pitäen, ja muuten vain tuli Abbi Glinesin uusin kirjana julkaistu kirja Existence, sitten Anna Careyn trilogia kiinnosti, joten sen kaksi jo julkaistua osaa tuli tilattua eli Eve ja Once. Myös Lauren Oliverin Pandemonium eksyi mukaan ostoskoriin..

Hassua myös näissä kirjoissa on se että ne ovat kaikki yhtä lukuun ottamatta omiani Hilja Valtonen on kirjastosta (myös Abbi Glinesin Predestined on netistä koneelleni onkimani, koska sitähän ei vielä saa fyysisenä kirjana, mutta sieltä se löytyy vieläkin..).

Toinen hassua asia on että vain yksi noista on uudelleen luku, kaikki muut luin nyt ensimmäistä kertaa.

Mutta tässä itse kirjat (joistain on jo luonnos olemassa, mutta kuten todettu saattaa olla että osa noista jää täällä blogissa unholaan ja todettakoon vain luetuiksi..)

Abbi Glines - Existence
Abbi Glines - Predestined
Julie Kagawa - Rautakuningas
Julie Kagawa - Rautatytär
Julie Kagawa - Rautakuningatar
Anna Carey - Eve
Anna Carey - Once
Denice Swanson - Murder of a Sweet Old Lady
Denice Swanson - Murder of a Sleeping Beauty
Lauren Oliver - Pandemonium
Tuija Lehtinen - Tuhansien aamujen talo
Hilja Valtonen - Neiti talonmies
Tuija Lehtinen - Nappikaupan naiset



Yhteensä siis 13 kirjaa

joista,

suomeksi 6 kpl
enkuksi 7 kpl

aikuisille suunnattuja oli 8 kpl
nuorille taasen 5 kpl

fantasiaa 8 kpl
mysteerejä 2 kpl
hömppää 3 kpl


Heikoin noista on mielestäni Valtosen Neiti talonmies, kaikki muut todennäköisesti luen uudelleen..

Ei kommentteja