UK:n kansi Dead Evef After (GollanUK)

Noniin, lisää kansikuvia, eli tämä UK:n julkaisija Gollan julkaisee niitä rumia verta-kannessa kansi-kuvia.. Mutta koska vasta nyt hokasin yhden asian kun se kirjoitettiin luettavakseni tuolla Sookieverse blogissa niin ajattelimpa jakaa tämänkin teidän kanssanne..

Eli empä ole hokannut ennen että noista veri jutuista muodostuu kuva, siluetti tuohon kanteen..


Täsää tämä kansi, tässä tuo siluetti on aika selvästi luettavissa..


Sookieverse



GollanUK:n uutinen aiheesta täällä

Vertailuksi sarjan ensimmäisen osan kansi:

Dead Until Dark


Teemabileet - Wild Wild West (ei kirja-aiheinen, ihan höpinälöpinää)

Eilen tuli oltua tuollaisissa teemabileissä, työpaikanjuhlat siis.. Yksi kaveri laittoikin minun meikkini, hiukseni ja auttoi stailauksessa kyseisiä juhlia varten. Lopputulos oli sellainen etten meinannut itsekkään tunnistaa itseäni peilistä koko illan aikana, joten ajattelin tavoistani poiketen jakaa oman kuvani täällä teidän kanssa..





Onneksi en ollut ainut joka oli panostanut bileisiin ja hauskaa oli :) kotona taisin olla siinä puoli kuuden maissa aamulla.. Tosin juhlat olivat eri paikkakunnalla, joten kotimatkaan kului myöskin hieman pitempään..

Tuija Lehtisen tämän vuoden (2012) uutuudet

Tuija Lehtiseltä on ilmestenyt tänä vuonna neljä uutta kirjaa ja pari vanhempaa kirjaa uusinta painoksina. Noista kirjoista olen ostanut kolme suoraan kaupasta ja yhden lainannut kirjastosta luettavaksi. Nuo vanhemmat olen jo ennestään lukenut. Mutta nuo uusintapainokset ovat sikäli kivoja että ne helpottavat noiden vanhempien Lehtisten hyllyyn hankkimista.

Noita uusia oli tosiaan neljä, joista yksi on aikuisille suunnattu ja loput kolme nuorille ja lapsille.

Ensin huhtikuussa ilmestyi uusi osa Rebekka-sarjaan; Rebekka ja yllätysten ysi
Sitten ilmestyi kesäkuussa ilmestyi ensimmäinen osa uutta Rico-sarjaa; Sirkuskoira Rico
Syyskuussa taasen ilmestyi kaksi uutta kirjaa; Tuhansien aamujen talo ja Pesää!

Tuon Rebekkan hankinkin heti huhtikuussa ja luinkin mutta sen arvostelu jäi, joten sain nyt idean luettuani noi muut Lehtisen uutuudet että kirjoitan niistä kaikista tässä lyhyesti.

Kuten tuolla seuraavissa arvosteluissakin tulee ilmi niin pidän Lehtisen kirjoista myös siinä mielessä että ne kestävät useita lukukertoja ja niistä löytää aina jotain uutta. Usein mielipiteeni muuttuukin niistä sen mukaan kuinka monta kertaa olen ne lukenut.



Otavan verkkokauppa

Rebekka ja yllätysten ysi

Tätä uusinta Rebekkaa odottelinkin kovasti, Rebekka onkin suosikkini Lehtisten tyttöjen joukosta (ainakin toistaiseksi).
Tämä kirja taasen ei päässyt suosikikseni tässä sarjassa, tosin takana on vasta yksi lukukerta. Mutta poikakuvioiden käänteestä en tässä pitänyt, muuta en nyt juuri kunnolla muistakkaan tästä. Mutta innolla silti odottelen jatkoa, varmaan taas tuossa kevät talvella tulee seuraava.

Ei tästä tämän enempää nyt. Tosin tutkiskelin juuri että Laura-sarjassa on 11 osaa ja Mirkka-sarjassa 10, että pari kirjaa ainakin on vielä tulossa Rebekkan seikkailuja. Tämähän oli 7. osa.







Otavan sivut
 Sirkuskoira Rico

Tämän lainasin kirjastosta pari viikkoa sitten kun osui silmään hyllystä. Tämä onkin selvästi nuoremmille suunnattu kirja, kuten tätä edeltäneetkin sarjat; Futis-, Janne - ja Vintiöt - sarjat. Lisäksi tämä on enemmän suunnattu pojille kuin tytöille. Kaikissa näissä sarjoissa onkin päähenkilö n. 10-12 vuotias poika.  Joten en ihan kuulu kohderyhmään, mutta silti olen nuo kaikki srajat lukenut ja pitänytkin niistä.

Tämä tosin ei ainakaan tämän ekan osan perusteella noussut suosikiksi. Sirkus tapahtuma ympäristönä oli kyllä mielenkiintoinen ja Arttu (Arthur) englantilaisine äiteineen ja suomalaisina isineen olikin mielenkiintoinen ratkaisu. Kansainvälisempi kirja siis, mutta sirkuksethan ovatkin aika kansainvälisiä. Toisena päähenkilönä voidaankin pitää Artun löytämää Ricoa, joka on nuori jackrusselin terrieri.
Joissain kohden tämä toi mieleen viisikot arvoituksineen ja yrmeine aikuisineen. Varmaan tulee silti luettua seuraavakin osa ja hankittua tämäkin hyllyyn mutta maltan kyllä odottaa että löydän sen edullisemmin..


Otavan sivut
 
Pesää!

Tämä olikin hiukan vaikemmin saatavissa, koska tämä ei ilmestynytkään lähikaupan hyllyyn ostettavaksi. Päädyinkin sitten tilaamaan tämän adlibriksestä, ja samalla sainkin muutaman muunkin uuden kirjan.
Tästä tiesin jo takakannen luettuani ettei tämä taida avautua kunnolla ihan yhdellä lukukerralla. Oikeassa olinkin, yhdellä lukukerralla ei tästä ihan kaikkea saanut irti. Tätä kun kerrotaan useasta eri näkökulmasta ja samat henkilöt vilahtevat eri henkilöiden näkökulmista ja välillä kertovat itse tarinaansa.. Liikaa prosessoitavaa yhdelle lukukerralle.. Mutta tästä pidänkin juuri tässä joka lukukerta löydät jotain uutta.. Muuten aika perus Lehtistä. Ei suosikkini, ainakaan vielä, mutta tuo Ihan pihalla-kirjakin hiipi vuosien varrella ja lukukertojen mukaan suosikki listalle..




Otavan sivut
 Tuhansien aamujen talo

Toisin kuin tuo edellisen niin tämän bongasin lähikauppani hyllystä, melkein jopa ennenkuin hokasin sitä alkaa kuikuilemaan sieltä.

Taas Lehtinen on onnistunut sijoittamaan kirjan uuteen maailman, tällä kertaa armeijaan. Armeija maailmana on tuttu vain miehen ja veljen armeija puheista. Mielenkiintoista tässäon myöskin se että tätä kuvataa kahdesta erinäkökulmasta, Martan, joka on jo ollut armeijassa useamman vuoden töissä eli toimii kouluttajana ja Smillan joka vasta suorittaa aukkia.
Ensimmäisen kerran myös ns parisuhde väkivaltaa päähenkilön näkökulmasta, en ainakaan muista että oikein montaa muuta päähenkilöä olisi Lehtisen kirjoissa ihan hakattu (Sara nuorten puolella, mutta sekin taisi olla enemmänkin jengi-juttuja).
Mielenkiintoinen, viihdyttävä ja olipa siellä jopa tuo vakavempikin sävy taustalla.

Rachel Vincent - Myrskylinnut ja Uusi alfa (Kissojen kesken 5 ja 6)

(tämäkin on ollut luonnoksissa useamman kuukauden..nyt naputtelin sen valmiiksi hatarin muistikuvin.)

Risingshadow
 Nämä kaksi Kissojen kesken -sarja viimeistä osaa ovatkin odotelleet hyllyssä kauan lukuvuoroaan. Nyt viime viikolla sitten viimeinkin tartuin niihin ja tulihan ne sitten luettua yhtä soittoa molemmat.

Muistikuvat näistä ovat aika hataria tällä hetkellä mutta yritetään..


Nämä kaksi jatkavatkin ihmiskissa Faythen tarinaa ja tämän kamppailua miesvaltaisessa yhteiskunnassa. Lisäksi Faythe käy omaa henkilökohtaista kamppailuaan Marcin ja Jacen välillä..
Tarkempia juonikuvauksia voi käydä lueskelemasta tuolta Risingshadowin netti sivuilta.

Mielenkiintoissa näissä onkin juuri tuo naisten alistuvan aseman esiintuominen, siitä saisikin pohdintoja aikaan.. Mutta empä usko että kirjailija on niin hirveästi halunnut lukijoidensa sitä pohtivan tai ainakaan kustantaja ei ole siihen rohkaissut..
Kolmiodraamat, kuten arvaattekin sopivat minulle..


Risingshadow

Silti mietin että miksi nämä kirjat on pitänyt jakaa näin moneksi, tässä olisi nimittäin hyvät ainekset editoimalla saada yksi erinomainen kirja kun nyt tässä on kuusi kohtuu kelpoa kirjaa, ja osa juoni ratkaisuista tuntuu täytteeltä.. Mutta raha se taitaa houkuttaa..

Suosittelen kyllä sarjaa, ihan selvästi parhaimmistoa harlequin osastolta..

Myrskylinnut;
Kustantanut - Harlequin (2011, marraskuu)
Teoksen alkuperäinen nimi - Shift (2010)

Uusi alfa;
Kustantanut - Harlequin (2012, tammikuu)
Teoksen alkuperäinen nimi - Alpha (2010)

Nämä ovat lukeneet myös;

marjis - Kirjamielellä
Kata - Luettuja maailmoja

11


1. The person nominated must share 11 facts about themselves.
2. The person nominated must answer the questions the tagger set for them.
3. The person nominated must choose 11 people to tag and create 11 questions for them to answer. Then they must go to their pages and let them know the were nominated! There are no tag backs!
 

Sain tämän tunnustuksen/haasteen Saraseenilta, Saraseenin maailma -blogista.
Tässäpä ensin nuo 11 asiaa itsestäni

1. Kasvattelen juuri hiuksiini omaa väriä takasin. Useamman vuoden värjäsin hiukseni tummanruskeiksi, oma värini on taasen aika vaalea, joten koska juurikasvun värjäily kyllästytti niin tässä ollaan.. Odottavan aika vain on pitkä, minulla nimittäin on pitkät hiukset - pisimmät ovat puoleen selkään..

2. Valitettavasti minulla on myös atooppinen iho, joten ei se hiusten värjäily ihottumallekkaan hyvää tehnyt. Samoin kuin ei tämä syksy-talvi-aikakaan..

3. Olen aika sotkupytty, ja tavarani yleensä ovat sellaisessa kaaoksessa. Lisäksi meillä mies tarttuu ensimmäisenä imuriin kun villakoirat häiritsevät häntä enemmän.. Silti kylläkin löydän omaisuuteni (avaimet, känny etc.) paremmin kuin mieheni.

4. Pidän askartelusta, näpertelystä, käsitöistä ja palapeleistä. Lisäksi olen tainnut ostaa kaikki Suomessa ilmestyneet Japanilaiset ristikko-lehdet, jäin niihin koukkuun jo ensimmäisestä asti.

5. Nyt harmitta etten jakanut tuota edellistä faktaa useampaan osaan, kun en meinaa millään keksiä näitä.

6. Alan omistaa niin paljon kirjoja etten enään meinaa mm. kirppiksellä muistaa omistanko kyseisen kirja jo.. Pitäisi varmaan jörjestellä noi nykyiset ja ehkä luetteloida.. (BTW jos jota kuta kiinnostaa Pikku naisia teos, niin minulta löytyisi ylimääräinen. Toinen on sellainen sini-raitainen ja toinen puna-raitainen)

7. Meillä koirat syövät pääosin raakaruokaa, ja olen nyt vasta päässyt ällötyksestä yli ja pystyn esin paljain käsin ottamaan mm naudan rustoluut pakastimesta sulamaan koirille. Mutta broilerin siivet vieläkin äklöttävät ja niihin tarvitsen pihdet :D

8. En tulisi toimeen ilman puhelinta jolla ei pääsisi nettiin..

9. Olen aika nirso ruuan suhteen, lisäksi laiska kokkauksen suhteen..

10. Menimme viimeinkin kihloihin mieheni kanssa tänä syksynä, vaikkakin yhdessä ollaan oltu jo yli 10 vuotta ja asuttukin 6 vuotta samassa osoitteessa..

11. Katson tv-sarjaa Maailmanlopun odottajat, kauhun sekaisella mielenkiinnolla. Koska mielestäni osa heistä on jopa järkeviä varustautuessaa ns. maailmanloppuun.. Liikaa dystopioita luettuna.. Varmaan alkaisin itsekkin valmistautua siihen jos tilat sallisivat, tosin teoretttinen pakosuunnitelma minulla on.. Noloa, noloa..


Sitten Saraseeeni esittämät erittäin vaikeat kysymykset..
1. Jos olisit eläin, mikä eläin olisit?
~ Luultavimmin koira.

2. Lempi tv-sarjasi?
~ The Vampire Diaries, The Big Bang Theory, Gilmore Girls, Mentalist.. lista on pitkä..

3. Jos saisit lähteä nyt reissuun minne tahansa, niin minne suuntaisit?
~Jonnekkin lämpimään Bali ym. Tai USA olisi myös kiva paikka tutustua vaikkapa Troad tripin muodossa..

4. Auto, lentokone, luuta vai mottooripyörä? Perustelut!
~ Auto, helpointa matkatavaroiden ja reitti valintojen suhteen..

5. Mikä on mielestäsi paras kirjasarja kautta aikojen?
~ Vain yksi..ihan oikeesti..  No, kaippa pitää tähän vastata Harry Potterit, koska olivat ensimmäinen sarja, jota ihan oikeasti odotin osa kerrallaan.. Myös Harrisin Sookie Stackhouset menevät parhaimpien joukkoon..

6. Kenet kruunaisit Suomen kuninkaaksi/kuningattareksi, jos presidentistä luovuttaisiin?
~ Olen suuri Prinsessa Victoria-fani, joten vaikka muuten en ruotsalainen haluaisi ollaniin kyllä Vickan kelpaisi kuningattarekseni..

7. Prinsessa Victoria vai herttuatar Catherine?
~ Varmaan tuo edellinen vastasi tähänkin, mutta molempien tekemisiä kylläkin seuraan..

8. Mikä on bravuurisi keittiössä?
~ Kaippa kananmunan kastike..? eli valkoinen maitokastike (paksu) jossa on keitettyjä kananmunia pilottuna, se keitettyjen perunoiden kanssa niin nam..

9. Lempi kirjasi?
~ Ja taas vain yksikö.. tämä niin riippuu päivästä ja mielialasta.. nyt houkuttaisi Abbi Glinesin The Vincent Boys..

10. Jos pääsisit kahville kenen tahansa, missä tahansa kirjassa esiintyneen hahmon kanssa, kenen kanssa menisit? (Joo, joo, oli pakko laittaa näin pahat kysymykset kiertämään! :D)
~ Voisimpa kompata Saraseenia eli Damon Vampire  Diariesista.. Samat perustelut :D


11. Missä olet erityisen taitava?
~ Minulla on keskivertoa parempi numeropää, matikka on yleensä kohtuu helppoa (paitsi todennäköisyyslaskenta ja vektorit..) Lisäksi olen hyvä etsimään tietoa, utelias kun olen..



En halua ihan 11 haastaa vastaamaan seuraaviin kysymyksiin mutta kuitenkin keksin nuo 11 kysymystä jos joku haluaa niihin vastata..
1. Olisitko vampyyri, ihmisusi vai haltia?
2. Kenen kirjailijan kirjoittamassa tulevaisuudessa haluaisit elää?
3. Lottoatko? Mitä tekisit pääpalkinnolla, jos voittaisit?
4. Lempimehusi?
5. Pöytäkone, kannettava, tabletti vai mikä?
6. Vakio painajaisesi, jos sinulla sellainen on?
7. Mikä aisti? vai kaikki?
8. Kaikkien aikojen vaikuttavin elokuva?
9. Minkä taulun haluaisit seinällesi? (saa liittää kuvan ;) )
10. Mikä on bravuurisi keittiössä?
11. Kenen kirjahahmon kanssa haluaisit treffeille ja minne? (oletetaan että olisit sinkku, jos et ole)

Lauren Oliver - Pandemonium (Delirium part 2)

Goodreads
(Tämä on ollut luonnoksena minulla jo syyskuun alusta saakka, siksi oudot jutut tuolla seuravaaksi, en jaksanut alkamaan niitä muokkamaan..)

Tämä kirja matkusti luokseni viimeisimmässä kirjatilauksessani. Siitä on jo jonkin aikaa kun luin sarjan ensimmäisen osan (Delirium Rakkaus on harhaa) ja siitä asti tämä onki ollut minulla toivelistalla Adlibriksessä.

Tämän suomennoskin (Pandemonium - Rakkaus on kapinaa) on ihan juuri tulossa, 12.9.2012.

Tässä osassa jatketaan Lenan seikkailuja tämän päästyä pakoon ja Alexin jäätyä jälkeen. Lena ei tiedä on Alex elossa vaikko kuollut..


Juonen suhteen en hirveästi viitsi paljastella, muuta kuin että tarinaa kuljetettiin kahdessa tasossa nykyisyydessä ja siinä kuinka Lena alussa pärjäsi luonnossa? (on the wild, en taaskaan muista kirjassa käytettyjä suomennoksia..)Itse harvoin pidän näistä useassa tasossa kulkevista tarinoista, tässä se oli ihan ok, ei mitään suuria vihan tai rakkaus tunteita herättävä ratkaisu.

Varoitus seuraavaksi spoilaava juoni ihmettelyä:

Lopun juonikuvia taasen oli ihan ennalta arvattava, paitsi että ihmettelin Alexin niin kiukkuista asennetta Lenaa kohtaan. Pitäisi varmaan lukea ensimmäinen osa uudelleen josko se avaisi sitä.. Lenan äiti kuvio taasen oli mielenkiintoinen lisämysteeri joka jäi mieltä kutkuttamaan..

Spoilerin loppu.


Kyllä tuo viimeinenkin osa pitä lukaista, sen verran hassuun kohtaan tämä jäi.. Kolmas osahan on tulossa keväällä 2013 ja on nimeltään Requiem.

Ostin muuten sarjan ensimmäisenkin osan omaksi, tosin suomeksi kun sattui olemaan sopivassa alennuksessa lähikaupassa..


Tämän ovat lukeneet myös:

Anu - Jos vaikka lukisi
Q+Black - Lukunurkka


Viimeisen Sookie kirjan kansi julkaistu

Noniin siinä se sitten on viimeinen Sookie Stachouse aka The Southern Vampire Mysteries aka True Blood kirjan kansi.. 

Varmaan joulun tienoilla on tulossa kirjan ensimmäinen kappale julkaisuun sitä ja toukokuuta odotellessa..


Kuva on täältä

Sen mukaan Sookie tässä kävelee koti auringonlaskua..




P.S. alla on toinenkin postaus tälle päivään ;)

Anna Carey - Eve and Once (Eve-trilogy parts 1 & 2)

Goodreads
Noniin, katsotaampas mitä näistä on jäänyt mieleen. Kirjat olen siis lukenut syyskuun alussa.

Nämä tulivatkin minulle Adlibriksestä syyskuun alussa, samassa tilauksessa "lomalukemisteni" kanssa. Nämä tulikin lukaistua jo ennen lomaa, eikä näitä ollut kylläkään tarkoitus sinne säästelläkkään. En tarkalleen muista mistä nämä bongasin, mutta ainakin ilmeisesti vaikutuin koska uskalsin tilata molemmat osat. Normaalistihan tuntemattomalta kirjailijalta tilaan ensin yhden kirjan tai lainaan sitten kirjastosta.

Nämä ovat siis (yllättäen) Anna Careyn kirjoittanan Eve - trilogian kaksi ensimmäistä osaa. Kolmas osa Rise on tulossa huhtikuussa 2013.


Kirjat siis sijoittuvat tulevaisuuteen (dystopia jee!!). Tarkkaa vuotta ei ole mutta 16 vuotta ennen kirjan tapahtumia maapallolla riuhui virus joka tuhosi valtaosan väestöstä. Kirjan päähenkilö Eve on 18-vuotias tyttö joka asuu 200 muun tytön kanssa tarkkaan vartioudussa koulussa. Heitä koulutetaan tulevaisuuden opettajiksi ja taiteilijoiksi tähän "uuteen Amerikkaan". Mutta päivää ennen valmistujaisiaan luokkansa priimus Eve erilaisten sattumusten kauttaa törmääkin kauheaan totuuteen tulavaisuudestaa ja päätää paeta.

Goodreads
Pako onkin vaikeaa tytölle jolle kaikki on tuotu eteen ja selvitymistaidot ovat nollassa. Varsinkin  kun entinen Clifornian alue on pääosia autioitunut ja pitää varoa kulkureita, jotka ovat pääosin miehiä. Miehiä siis, jotka ilokseen raiskaavat ja harrastavat väkivaltaa, tai ainakin niin koulussa opetettiin. Even uskomukset miehistäkin joutuvat koetukselle kun tämä törmää Calebiin, joka samalla pelastaa hänen henkensä...

Tilanne vaikeutuu vielä entisestään kun itse kuningas etsintäkuuluttaa Even ja sotilaat etsivät häntä armotta.

Toisessa osassa Eve on päässyt naisien turvapaikkaan mutta joutuu pian lähtemään sieltä ettei vaaranna muita, koska kuningas ei ole luovuttamassa hänen etsinnästään ja uhkana on että sotilaat tulevat repimään turvapaikan.

Lopulta Eve saadaankin kiinni ja hän päätyy kuninkaan hoviin, jossa hän oppii salaisuuksia menneisyydestään. Mutta onneksi Caleb on seurannut häntä ja he yhdessä alkavatkin punoa akosuunnitelmaa..



Siinä hieman juonen tynkää, toivottavasti en kuitenkaan ihan liikoja spoilannut. Ainakin yritin paljastaa vähemmän kuin takakannet.

Juoni itsessään on ennalta arvattava kyseiselle lajityypille, ja välillä Eve tuntuu erittäin naiiviilta, liiankin vaikka ottaa huomioon että hän kasvoi tarkkaan varjellussa ympäristössä. Näissä on paljon näitä lajityypille tyypillisä juttuja ja juonenkäänteitä. Mutta silti tosin luin nämä yhteenputkeen eräänä ilta/yönä. Varmaan pitää tuo kolmas osakin lukaista kun se joskus ilmestyy.. varmaan olisi tullut hieman ylistävämpi arvostelu jos olisin heti lukemisen jälkeen kirjoitellut. Nyt onkin päällimmäisenä mielessä nuo lajityypinkliseet..

Lopputuomio; ei mitenkään erityisiä mutta ihan viihdyttäviä. seiskan pintaa jos kouluarvosanan antaisin. Ja iso kysymys; Miksi aina punahiuksinen päähenkilö..?


Syyskuun luetut

Syyskuusta on jo useampi viikko mutta tässäpä nämä.

Syyskuun alkupuolella minulle tulikin kirjatilauskin, koska oli lomareissu tiedossa ja sinne piti saada tietynlaista luettavaa, siis sellaista jota voi lukea rannalla makoillessa ja ihmisten ollessa ympärillä.. Eli hyvää muttei liian mukaansa tempaavaa.. (monimutkaista eikös - itse en tykkää ihan kaikkea lukea ihmisten valvovien silmien alla, ja keskeytyksien tullessa menee helposti hermo jos lukemani kirja on hyvä..)
Eli tilauksessa tuli nuo Denice Swansonit lomaa silmällä pitäen, ja muuten vain tuli Abbi Glinesin uusin kirjana julkaistu kirja Existence, sitten Anna Careyn trilogia kiinnosti, joten sen kaksi jo julkaistua osaa tuli tilattua eli Eve ja Once. Myös Lauren Oliverin Pandemonium eksyi mukaan ostoskoriin..

Hassua myös näissä kirjoissa on se että ne ovat kaikki yhtä lukuun ottamatta omiani Hilja Valtonen on kirjastosta (myös Abbi Glinesin Predestined on netistä koneelleni onkimani, koska sitähän ei vielä saa fyysisenä kirjana, mutta sieltä se löytyy vieläkin..).

Toinen hassua asia on että vain yksi noista on uudelleen luku, kaikki muut luin nyt ensimmäistä kertaa.

Mutta tässä itse kirjat (joistain on jo luonnos olemassa, mutta kuten todettu saattaa olla että osa noista jää täällä blogissa unholaan ja todettakoon vain luetuiksi..)

Abbi Glines - Existence
Abbi Glines - Predestined
Julie Kagawa - Rautakuningas
Julie Kagawa - Rautatytär
Julie Kagawa - Rautakuningatar
Anna Carey - Eve
Anna Carey - Once
Denice Swanson - Murder of a Sweet Old Lady
Denice Swanson - Murder of a Sleeping Beauty
Lauren Oliver - Pandemonium
Tuija Lehtinen - Tuhansien aamujen talo
Hilja Valtonen - Neiti talonmies
Tuija Lehtinen - Nappikaupan naiset



Yhteensä siis 13 kirjaa

joista,

suomeksi 6 kpl
enkuksi 7 kpl

aikuisille suunnattuja oli 8 kpl
nuorille taasen 5 kpl

fantasiaa 8 kpl
mysteerejä 2 kpl
hömppää 3 kpl


Heikoin noista on mielestäni Valtosen Neiti talonmies, kaikki muut todennäköisesti luen uudelleen..

Long time no see..

On se jännä juttu mitä kauemmin on kirjoittamatta tänne sitä vaikeammaksi se muuttuu.. Kynnys vain nousee koko ajan samalla kun luettujen kirjojen pinokin kasvaa ja blogi jää yhä enemmän jälkeen luetuista kirjoista..

Nytkään minulla ei ole mitään ihmeellistä kirjoitettavaa, pitäisi tosin luetut syyskuulta kertoa ja sitten Saraseeeni antoi minulle haasteen tuossa alkukuusta. Minulla syyskuu menikin lähinnä lomaillessa, vasta tällä viikolla palasin töihin. Hieman on rytmin löytyminen hakusessa, jännä juttu tosin että vaikka olin lomalla niin silti aikaa tänne kirjoitteluun ei tuntunut löytyvän.


Syksy ei ole ikinä kuulunut lempivuoden aikoihini, mutta on tässä ollut toki pari hyvääkin asiaa; A: uusia kirjoja julkaistaan syksyisin ja B: monet ihanat TV-sarjat palaavat kesätauolta.

Erityisesti olen odottanut Vampire Diaries:n paluuta, ja sehän tapahtuu siis tänään torstaina, tosin Suomen aikaa vasta yöllä. Eilen katselinkin kolmatta tuotantokautta muistin virkistämiseksi ja odotustuskissani. Lisäksi paluun ovat tehneet mm. Hart of Dixie, The Big Bang Theory, Revenge..

Kirjoista taasen Tuija Lehtisen uutuudet julkaistaan yleensä syyskuussa, toisen niistä olenkin jo saanut käsiini ja lukenut. Toinen niistä taas loisti poissaolollaan paikallisessa tavaratalossa (josta ne yleensä ostan alennusten takia) joten päädyin tilaamaan sen tutusta ja turvallisesta Adlibriksestä yhdessä parin muun kirjan kanssa joista uutuutena mainittakoon myös syyskuussa ilmestynt Sophie Jordanin Liekki-trilogian päätösosa Hidden..
Nyt taas sitten odotellaan marraskuuta, jolloin julkaistaan mm. Nora Robertsin ja Janet Evanovichin uutuudet..

Toivottavasti tämä höpinälöpinäni on nyt onnitunut kaatamaan aidan ja palaan pian kirjoittamaan noista syyskuussa luetuista ja vastaamaan haasteeseen.