Kelley Armstrong - Bitten

Kuva

Tämän olen joskus tilannut kokeilu mielessä jossain tilauksessa, mutta vasta nyt ehdin lukaista sen.

Kirja kertoo maailman ainoasta naispuolisesti ihmissudesta Elenasta, joka on hylännyt laumansa ja muuttanut Torontoon. Torontossa hän yrittää elää normaalien ihmisten elämää, mitä nyt välillä on pakko muuttua sudeksi ja valehdella poikaystävälleen "että oli pakko päästä yö kävelylle selvittämään päätään". Mutta sitten lauman johtaja Jeremy soittaa ja kertoo tarvitsevansa Elenaa, ja koska Elena tuntee olevansa velkaa Jeremylle palaa hän väliaikaiseti laumansa päämajaan Stonehaveniin.

Siitä ne ongelmat sitten alkavatkin, joku on tappanut lauman mailla ihmisiä ja poliisit epäilevät villikoira laumaa. Toki lauma tietää paremmin ja raivoissaan siitä että joku ei laumaan kuuluva rakki (Kirjassa käytettiin sanaa - mutt (= rakki), tarkoittamaan ihmissutta joka ei kuulu laumaan) on uskaltautunut niiden maille. No, tämä ongelma vain kasvaa ja lisää jännitettä tuo Elenan suhde laumaan "pakonsa" jälkeen, varsinkin Clayhin..

En halua liikaa paljastella juonta, koska kirjassa osa tausta asioista paljastuu vasta lukiessa mm. se kuinka Elenasta tuli ihmissusi. Tosin kirjan takakansi ja esittely tekstit erisivuilla tuntuvat spoilaavan paljonkin noita asioita.

Ihan viihdyttävä, tosin mitää uutta tässä ei ollut. Elena hahmona oli hyvä ja uskottava mutta muut hahmot jotenkin tuntuivat jäävän pintapuolisiksi. Johtuisiko tämä siitä että kaikki muut hahmot olivat miehiä ja Elena ainut nainen, tiedä häntä. Naiskirjailija kuitenkin kyseessä. Tässä olisi kyllä ollut aineksia parempaankin varsinkin Elenan suhteessa Clayhin. Mutta ei se vain päässyt vauhtiin, muutenkin juoni oli osittain ennalta arvattava.

Hirveästi tästä tuli mieleen Rhyannon Byrdin ihmissusisarja, jossa oli myös luopiosusia ja niistä aiheutuvia ongelmia..  Tosin näissä ihmissudet muttuivat ihan susiksi eikä puolisusiksi..

Tämä kirjahan aloittaa Armstrongin sarjan Women of the Otherword, ja vaikka juurikin tein kirjatilauksen, niin eipä tehnyt mieli tilata tälle jatkoa.. Kertonee kirjasta jotain, ottaen huomioon että kun sain Sophie Jordanin Liekin luettua tilansin samantien sarjan seurravan osan itselleni..

Sarjaan kuulluu kolmetoista osaa, ja mitä nettiä tutkin niin osan pääosassa seikkailee edelleen Elena.


Women of the Otherworld

1. Bitten (2001)
2. Stolen
(2002)
3. Dime Store Magic
(2003)
4. Industrial Magic
(2004)
5. Haunted
(2005)
6. Broken
(2006)
7. No Humans Involted
(2007)
8. Personal Demon
(2008)
9. Living with the Dead
(2008)
10. Frost Bitten
(2009)
11. Waking the Witch
(2010)
12. Spellbound
(2011)
13. Thirteen
(2012)

Tässä vielä linkki Kelley Armstrongin kotisivuille

2 kommenttia

  1. Olenkin muistaakseni pyöritellyt tätä ehkä kenties kirjakaupassa. Nyt sitten tiedän jättää jatkossakin sinne kauppaan. : )

    VastaaPoista
  2. Jos vastustamaton himo tulee lukea niin voin lainata omaani ;) mutta tosiaan en suosittele hirveitä rahasummia tähän sijoittamaan..

    VastaaPoista