Sara Paretsky - V. I. Warshawski ja surmanloukku ~ ja ~ Veitsi kurkulla

Lueskelen näitä nyt sitten oikeassa järjestyksessä enkä siinä missä nämä on suomennettu (jos on suomennettu ylipäätään).

Toinen osa on V. I. Warshawski ja surmanloukku, (suom. 1991) [Deadlock, 1984] alkaa Vicin serkun Pum-Pumin hautajaisista. (BTW myöhemmin sarjassa tätä serkun nimeä ei ole suomennettu vaan hän on Boom-Boom). Pum-Pum on entinen jääkiekkoilija tähti, joka putosi Chicagon satama altaaseen liukastuttuaan märällä laiturilla. Tosin kukaan vilkkaassa satamassa ei nähnyt putoamista ja muutenkin Vicin epäilyt nousevat. Murhasiko joku Pum-Pumin ja miksi? Yllättäen etsivämme onkin kaulaansa myöten mukana jossain(hän itsekkään kunnolla tiedä missä) ja hänen henkeäänkin uhataan...
Tämän lukeminen tihkaisi sitten kunnolla, meni monta iltaa ennenkuin sain tämän luettua. En tiedä sanoa mistä tuo johtui; kirjasta itsestään vai minusta? Lukeminen muutenkin on tuntunut viime viikkoina hieman haasteelliselta, pitäisi nimittäin miettiä muutakin elämää..

Onneksi kuitenkin tartuin, hyllyssä odottavaan, sarjan seuraavaan osaan Veitsi kurkulla. Sen taas ahmaisin ja itseasiassa olen jo puolitoista muutakin V. I. Warshawskia lukenut sen jäljkeen.



Veitsi kurkulla (suom. 1996) [Bitter Medicine, 1987] on itseasiassa sarjan neljäs osa mutta kun kolmatta osaa ei ole suomennettu enkä löytänyt sitä kirjastosta edes englanniksi niin jätin sen välistä. (Tätä sarjaa on kyllä mieleenkiintoisesti suomennettu ja kirjojen nimetään eivät mitenkään viittää sarjaan.. )
Tässä kirjassa Vic joutuu yhtäkkiä viemään tuttavaperheensä 16-vuotiaan, raskaana olevan tytön lähempään sairaalaan synnytyksen käynnistyttyä arvaamatta. Alle vuorokauden kuluttu molemmat sekä vauva että tämän nuori äiti ovat menehtyneet. Juttu haiskahtaa hoitovirheeltä ja Vic alkaakin kaivella sitä, lääkäri ystävänsä Lottyn puolesta, lisää aihetta epäilyynsä hän saa Lottyn lääkärikollegan Matthewin (juuri sen joka tuli vieraaseen sairaalaan tyttöä katsomaan/hoitamaan) kuoltua yllättäen kotimurron yhteydessä pahoinpitelyyn. Lisäksi mukaan mahtuu vauvan isä Fabiola, jolla on jengi yhteyksiä. Vicin ylihuolehtiva eläkeläisnaapuri Contreras, abortin vastustajien hyökkäys Lottyn klinikalle ja Vicin ex-aviomies, joka on huippu-juristi ja -idiootti..

Kuten sanoinkin tämä kirja tuli ahmittua, tässä oikein korostui sivuhahmojen merkitys. Ihanan lääkäri Lotty, joka pitää yksityisklinikkaansa köyhille. Hän on tullut USA:n toisen maailman sodan jälkeen ja on kokenut natsien aiheuttamat (fasistien) kauhut, eikä vieläkään luota poliiseihin. Hän myös kursii Vicin kokoon tämän jouduttua pahoinpidelluksi, murhayritysten kohteeksi etc. Naapuri Contreras, joka kuvittelee vieläkin olevansa elämänsä kunnossa ja putkipihtien ratkaisevan kaikki hankaluudet. Vicin isän vanha kollega (poliisi) Bobby Mallory, jonka mielestä Vicin pitäisi jättää jutun ratkominen niille joille se kuuluu eli poliiseille. He myös seikkailevat Vicin mukana seuraavissa osissa.

Kirjassa oli myös surullinen pohja vire siitä kuinka köyhillä ei ole varaa sairastua amerikassa, eikä oikeutta hoitoon vaikka kyseessä olisi elämä ja kuolema.

Mielenkiintoista on ollut myös seurata tuon ajan ajankuvaa (1980-luku) kuinka (vielä silloinki) osa Vicin perhetutuista toivoi tämän löytävän miehen ja pyöräyttävän pari lasta. Unohtavan etsivän hommat ja jättävän ne poliiseille ja miehille.. Lisäksi tietokoneet ja kännykät puuttuvat, kuinka käteviä kännykät loppujenlopuksi ovatkin.. Jengitkin ovat jo mukanan kuvioissa.

Olisi tosin kiva ollut lukea tuo välistäkin puuttuva kirja, koska tuo naapuri Contreras ainakin putkahti kirjan puskista. Kamasti nämä tuovat myös mieleen Sue Graftonin Kinsey Millhonen, tarkistin äsken wikistä niin myös alkupään Kinsey Millhonet on myös kirjoitettu 1980-luvulla..

Linkkivinkkejä eli mistä saa tietoa kirjoista

Selailimpas tuossa ajan kuluksi nettiä ja bongasinkin jo ensi vuoden ihania uutuus kirjoja. (Oi, miksi suomalaiset kustantomot julkaiset nämä tiedot aina niin myöhään..)

Olen tästä jo joskus kirjoittanut postauksen, joka sitten keväällä? katosi kun blogger-temppuili usean päivän ajan.. Ja ketutuksissani en ole enemmin tätä jaksanut uudelleen näpytellä.

Mutta tässä minun yleisimmät linkki-vinkkinit

Ensinnä tietysti kirjailijoiden kotisivut, harvalla suomalaisella tosin on omia sivuja (tosin seuraan vain niitä kolmea suomalaista kirjailijaa säännöllisesti ja heistä vain yhdellä on kunnolliset sivut)


Kirjailijoiden nettisivut ja facebook sivut.

Nora Roberts - kotisivut (enkuksi) ja facebook 
/hyvät kotisivut, siellä on pari ekstra novelliakin mm. Meri-trilogiaan, hyvät luettelot kirjoista, näytteitä uusista ja muistakin kirjoista. Facebookissa Nora juurikin julkaisi kuvia Irlannin matkaltaa.

Janet Evanovich - kotisivut ja facebook
/ hyvät kotisivut, julkaisee uutiskirjeen n. kerran kuukaudessa, näytteet kirjoista etc.Facebookissa julkaisee mm. joka torstai lainauksen kirjasta. On kysymyksia. Viikon lukijanlemmikkiä etc.

Charlaine Harris - kotisivut ja facebook
/ ok, kotisivut, Harris mm. kirjoittaa blogiaan tänne ja kirjoista löytyy hyvät tiedot. Samoin näytteitä tulevasta kirjasta ilmestyy ennen julkaisua. Facebook ok, ei ihmeellistä siellä.

Kaari Utrio - kotisivut ja facebook
/ ihan hyvät perussivut, kattava lista kaikista julkaisuista (myös uusista painoksista). Facebook vasta hetken ollut pystyssä, mutta vaikuttaa lupaavalle.

J. R. Ward - kotisivut ja facebook
/ Kivat sivut, jaoteiltu sarjojen mukaan, poistettuja kohtauksia etc. Fb:ssä lainauksia, tietoa kirjoittamisen edistymisestä etc.

 ~ ~ ~

Yleissivustoja

Sitten suosikki sivustoni kirjoista puhuttaessa, tosin enkun kielinen mutta täältä olen löytänyt eniten tietoa kirjoista, kirjailijoista, uutuuksista, samantapaisista kirjoista/kirjailijoista etc. Sivuston ulkonäkö tosin on aika ruma, mutta toiminnot ovat loogisia. Etusivun mukaan sivustolla on 30.000 kirjailijan tiedot ja tiedot yli 350.000 kirjasta. Kirjailijoita voi hakea aakkostetusta luettelosta, heidän suosionsa mukaan, uusiempien julkaisujen mukaan , kirja sarjan nimen mukaan etc.
Eli
Fantastic fiction

Tänne myös tulevat tiedot uutuuksista nopeasti ja kirjailijoiden kirjalistat päivittyvät. Sieltä myös löytää helposti yhteisniteet, kirjailijan voittamat palkinnot etc. Kirjailijoiden sivulla on myös (alareunassa) toiminto josta olen pitänyt eli kohta "Tällä sivulla vierailleet kävivät myös näiden kirjailijoiden sivuilla" sitä kautta olen löytänytkin pari uutta kirjailijaa.. Tätä sivustoa en voi tarpeeksi kehua, ainut miinus tulee ettei sieltä löydy kirjojen suomennoksien nimiä.

Pari muuta tälläistä hyvää yleissivustoa ovat;

paljon parjattukin Wikipedia, myös enkuksi ja muilla kielillä. 
Tietty varovaisuus spoilereiden takia paikallaan..

Scifi - ja fantasiakirjoihin keskittynyt Risingshadows (kannattaa muistaa myön englannin kielinen versio)
Löytyy myös kirjallisuus aiheinen keskustelupalsta, mahdollisuus arvostella kirjoja, tehdä oma kirjahylly, tulossa olevat kirjat etc.

Myöskään kirjastojen tietokantoja ei kannata unohtaa, niistäkin saattaa löytää tarvittavaa tietoa.

~ ~ ~

Kirjakaupat

Netissä olevat kirjakaupat ovat myös hyviä tiedon lähteitä. Niistä olenkin yleensä ensimmäisenä bongannut suomalaiset uutuudet jo ennenkuin ne näkyvät edes kustantamon sivuilla. (tämä pätee varsinkin suomenkielisiin kirjoihin)

Itse suosin Adlibristä.
Täältä yleensä löytyy erittäin hyvin kaikki kirjat, varsinkin enkuksi löytyy hyvin. Hakutoiminto on hyvä, ainut miinus siitä että saa olla tarkkana ettei vahingossa tule tilattua äänikirjana(dvd). Hakutuloksia voi luokitella(rajata) kielen perusteella, ne voi järjestää aakkosellisesti, ilmestymispäivän mukaan, hinnan mukaan. Sivuston valvo-toiminto on myös kätevä, samoin kuin sinne tehtävän toivelista-toiminto. Kerran olen palauttanut kirjan ja sekin sujui ihan ok-sti.

Toinen mistä olen tilannut netistä on brittiläinen Play, tosin pääasiassa kylläkin tv-sarjoja mutta pari kirjaakin on eksynyt mukaan. Siellä myös haulla löytää uutuuksiakin :)

~ ~ ~

Kustantamot

Sitten tietysti kustantamot, niistä köytyy uutuusluetteloita (jos löytyy). Osalla niistä onkin ihan surkeat nettisivut mutta löytyy sieltä niitä parempiakin.

Otava
/ Ihan ok, parhaimmasta päästä tosin. Erityisesti pidän heidän julkaisemista "syksyn/kevään 2011"-uutisia vihkosista (olisko oikea sana?).  

Gummerrus
/ aika sekavat, harvoin tulee käytyä..

WSOY
/ sekavat, yksittäisistä kirjoista ei löydä tietoja.. Harvoimpa täälläkään käyn.

Harlequin
/ perussivut, hyvin julkaisupäivät Ei ole tosin ns. perinteinen kustantamo.. Miinusta siitä ettei alkuperäisnimiä ja välillä hankala löytää edellistä julkaisukertaakin..

~ ~ ~

Blogit

Sitten ovat tietysti muut blogit, omia suosikkejani löytää tuolta sivulistasta tai profiilistani.
Mutta yhden haluan tähän linkittää eli Sookieverse blog, täältä löytää mielenkiintoisia pohdintoja Sookie Stachouse kirjoista, uutisia kirjan (ja TV-sarjan) saralta etc. Ehdottamasti seurattavan arvoinen blogi jos pidät Charlainen Harrisin kirjoista tai True Blood TV-sarjasta. Hän myös varoittaa spoilereista, joten niitä ei tarvitse pelätä. Sivustolla on myös keskustelupalsta.


Siinä pari vinkkiä, tietysti ihan perinteisesti googlettamallakin löytää mukavasti tietoa. Kommentoikaa jos olen jotain unohtanut tai en ole vielä jotain hyvää sivustua löytänyt, kirjoihin liittyvät vinkit ovat aina tervetulleita!

Linda Howard - Veil of Night

Tämä matkasi luokseni viime viikolla, parin Tuija Lehtisen Laura-kirjan ja parin nuorten kirjan kanssa. Nuo Lehtisen teokset olivat sopivasti alennuksessa (3,90e/kpl) niin pitihän ne tilata ja ainoana uutuutena tilauksessa oli tämä Howardsin teos joka oli juuri sopivasti ilmestynyt pokkarina.

Näin jälkeenpäin ajateltuna -onneksi odotin pokkari version. Eli eipä tämä yltänyt Howardin parhaimpien joukkoon.

Kirjan päähenkilö on Jaclyn Wilde, joka toimii hääsuunnittelija yhdessä äitinsä kanssa omistamassa firmassa. Eräänä kiireisenä päivänä kun hän maksamassa erääntyvää ylinopeus sakkoa poliisiasemalla hän kirjaimellisesti törmää etsivä Eric Wilder:n. Heidän polkunsa kohtaavat vielä myöhemmin samana päivänä ja he viettävät yön yhdessä.

Mutta seuraavan päivänä Jaclynin kaikkien aikojen hankalin, vaativin brizilla löydetään murhattuna. Epäiltyinä ovat niin floristi, leipuri, ompelija kuten Jackynkin lisäksi tietysti morsiamen lähipiirikin. Ja juurinkin Eric saa jutun selvitettäväkseen..

Ihan perus Howardsia mutta jotenkin tämä jäi kauhean etäiseksi. Molemmat päähahmot tuntuivat kaukaisilta ja heihin ei muodostunut minkäänlaista suhdetta. Kirjan parasta antia olikin lukea erilaisista häistä ja siitä työ määrästä joka häiden järjestämiseen kuuluu..

Olen muuten aina miettinyt miksei Suomessa ole vielä näitä hääsuunnittelijoita, vaan kaikki haluavat itse tressata järjestelyiden kanssa.. (tai olen minä joskus lukenut jostain suunnittelijasta, muistaakseni)

Elokuva - One For the Money

Kyseinen elokuva perustuu Janet Evanovichin Stephanie Plum-sarjan ensimmäiseen osaan.

Alunperin sen piti tulla elokuvateattereihin jo tänä kesänä (2011) mutta sen julkaisua on siirretty vuodelle 2012. Tällä tietoa elokuvan tulisi julkaisuun USA:ssa 27. tammikuuta 2012.

Itse olen tämän elokuvan tekoa seurannut jo jonkin aikaa, varsinkin näyttelijöiden valintaa. Jostain niistä olenkin täällä ohi mennen mainaissut.

Jännitävintä oli tietysti seurata kuka tulee näyttelemään itse Stephanieta, netissä liikkui pitkään oletuksia että Sandra Bullock veisi roolin ja suurin osa faneistaki oli hänen kannallaan. Mutta kuten yleensäkkin valinta tuli puskista ja sai kirja sarjan fanit vaikeroimaan tuskissaan..

Eli Stephanie Plumia esittämään valittiin Katherine Heigl. Hän on tuttu mm. Roswellista, Greyn Anatomiasta ja lukuisista elokuvista (lähinnä romattisista komedioista). Suurimmat valituksen aiheet olivat Heiglin hiusten ja silmien väri, kirjoissa Stephillä on rusket kiharat hiukset ja siniset silmät.. Mutta koskas elokuvan tekijät ovat tälläisistä pikku seikoista välittäneet (vr. Harry Potterin silmät..). Hiukset voi aina värjätä ja itse odotan kyllä elokuvan ennen kuin alan kritisoimaan..


Katherine Heigl itsenään. Kuva
Katherine Heigl Stephanie Plumina. Kuva


Seuraavaksi tietysti jännitettiin miespääosien jakoa eli kuka päätyy Joe Morelliksi ja Rangeriksi. Joe Morelliksi valittiin Jason O'Mara, joka ainakin minulle on/oli ihan outo tuttavuus. Itse en ole Morellia kuvitellut yhtään tämä näköiseksi, mielestäni siis epäonnistunein valinta tähän mennessä. Tosin mieli saattaa muuttua elokuvan nähtyäni. Jos Morelli oli epäonnistunein valinta niin Rangeriksi valittu Daniel Sujata on sitten taas mielestäni onnistunein näistä., ehkäpä hän olisi saanut olla hieman lihaksikkaampi mutta empänillitä sen enempää tässä..
Jason O'Mara on esiintynyt mm. lukusissa tv-sarjoissa CSI Miami, Criminal Minds, Life on Mars(USA)
Daniel Sunjata taas on tuttu mm. Rescue Me(Asema 62) ja myös Greyn Anatomiasta


Joe Morelli (Jason O'Mara). Kuva

Rager aka Ricardo Carlos Manoso (Daniel Sunjata). Kuva





Muita sivuosiin jo valittuja (ja paljastettuja) näyttelijöitä;

Lula - Sherri Shepherd
Grandma Mazur (Isoäiti Mazur) - Debbie Reynolds
Vinnie Plum - Patrick Fischler
Jimmy Alpha - John Leguizamo
Connie Rossoli - Ana Reeder
Benito Ramirez - Gavin-Keith Umeh
Jackie - Ryan Michelle Bathe
Eddie Gazarra - Nate Mooney
Stephamien äiti/Mrs. Plum - Debra Monk
Stephanien isä/MR. Plum - Louis Mustillo
Mary Lou - Annie Parisse
Morty Beyers - Fisher Stevens


Connie (Ana Reeder) - Stephanie ( Katherine Heigl) - Lula ( Sherri Shepherd) kuva

Toivottavasti tämä elokuva nyt päätyisi Suomeenkin elokuvateatteihin ettei tätä tarvitsisi sitten kalastella merirosvolahdesta.. Mielenkiinnolla muutenkin odotan kuinka ovat saaneet tämän kääntymään kirjasta valkokankaalle.

Kaari Utrio - Oppinut neiti

Kuva ja muuta tietoa kirjasta.
Saako kukaan muu näitä hyviä ideoita?
Eli aloitimpas tämän lukemisen sitten eilen nukkumaan mennessäni eli kahdentoista maissa yöllä. No, nukkumaan rupesin sitten neljän jälkeen aamuyöstä.. Onneksi tänään oli iltavuoro niin ei ihan aamusti tarvinnut herätä.
Tämä kuvio on toistunut omassa elämässäni useasti ja joskus on pitänytkin herätä jo aamusti parin tunnin unien jälkeen.. Josko sitä joskus oppisi.. ehkä..

Ostin tämän jo parisen viikkoa sitten mutta jostain syystä lukeminen venyi eiliseen saakka. Muutenkin on lukeminen tuntunut olevan viime aikoina nihkeää, mikään ei oikein ole innostanut, syysmasennusta kenties..


Ensimmäinen tunne tästä oli että "tuttua Utriota eli taattua laadukasta historiallista viihde-hömppää", ja tästä tuli kauheasti mieleen pari edellista Utrion tuotosta eli Ruma kreivitär ja Saippuaprinsessa.

Kirjan päähenkilö Sofia Malm on suomalainen opettajaneiti, joka kirjan alussa on toimessa erään ruhtinattaren seuraneitinä Pietarissa. Pietarissa hän sattumalta törmää myös suomalaiseen Silvan suurkartanon vapaaherraan Christian Hackfeltiin. Sofia joutuu lähtemään Pietarista äitinsä kuolinvuoteelle Lappiin. Sattuman kautta heidän tiensä kohtaavat jälleen Lapissa ja sieltä tarina kulkeekin Uudenmaan kartanoiden kautta lopulta 1830-luvun Helsinkiin. Kirjassa oli lisäksi kutkuttavia sivuhahmoja ja -juonia. Kirjan juonesta ja muustakin voi lukea enemmän täältä.

Kirja sinänsä ei ole mielestäni parhaimmistoa Utriolta, ja osin juonikuviot tuntuivat tutuilta jo edellisistä teoksista. Pääparikin selvisi jo kymmenen ensimmäisen sivun aikana. Mutta kyllä Utrio silti asiansa osaa ja tarina imaisi mukaansa, ensimmäisen kerran kelloa katsoin vasta kahden tunnin kuluttua lukemisen aloitettuani.
Pari Utrion sana valintaa tekstissä jäi myös kummastuttamaan ja kummittelemaan päähäni; simppeli ja tolkkua (harmi kun en ottanut sivuja ylös mutta tarina taisi viedä sen verran etten huomannut). Simppeli on selvä lainasana englannista ja se ei mielestäni sopinut kirjaan jossa päähenkilöt pääasiassa puhuvat, suomea, saamea, venäjää, ruotsi ja ehkä ranskaa.. Englannin aika tuli vasta myöhemmin, sana lisäksi kirjassa muistaakseni kuvasi jonkun henkilö ajatuksia. Tolkkua sana sopi tekstiin hieman paremmin vaikka sekin tuntuu murresanalta.


Hieman kyllä jo kaipaan keskiaikaan sijoittuvia Utrion teoksia, nämä 2000-luvulla kirjoitetut kaikki sijoittuvat 1800-luvulle ja suurin osa vieläpä juurikin 1830-luvulle. Vaikkakin sen ajan Helsinki onkin mielenkiintoinen ympäristö historiallisestikkin ajateltuna, kehittyvä ja kasvava kaupunki kun on. Yksi minun lempiaineista koulussa olikin historia (matikan lisäksi) siksi Kaari Utrio varmaankin kuuluukin lempikirjailijoihini, hän osaa elävästi kertoa myös tuon ajan elämästä ja ihmisten ajatuksista. Ja juurikin naisten näkökulmasta, muutenhan historia on pääosin miesten kirjoittamaa. Lapista kertova osuus oli myös hauska yllätys, muistaakseni Utrion kirjoissa ei ole ennemmin matkustettukaan Lappiin.

Tämähän oli myös ensimmäinen Utriolta julkaistu kirja Amanita kustantamossa.

Tämän ovat myös lukeneet
Sara -Saran Kirjat
Maria -Sinisen linnan kirjasto
Saraseeeni - Saraseeenin maailma

Myös muista Utrion kirjoista löytyi kivasti tietoa;
Lisää Ruma kreivitär-kirjasta Amanitan sivuilla täältä.
Lisää Vaitelias perillinen kirjasta täältä Kaari Utrion sivuilta ja samoilta sivuilta myös lisää Ilkeät sisarpuolet-kirjasta täältä.
Kaari Utrio löytyy myös Facebook-ista (toivottavasti tuo linkki toimii)

Sweetest, makeinta..

Sain tämä "sweetest blog" -tunnustuksen Saraseeenilta Saraseeenin maailma -blogista, iso kiitos!


Tunnustukseen kuuluu myös haaste jossa minun pitää paljastaa kolme asiaa;

Lempivärini;
Punainen (eri sävyt) pinkki, turkoosi, musta..







Lempi ruokani;
Hyvä pihvi, pizza (kinkku, tonnikala), jäätelö...




Haaveiden matkakohde;
Irlanti, road trip USA:n halki..





En jaa tätä eteenpäin kenellekkään erityisesti, vaan kaikki saavat tämän tästä napata jotka haluavat :)

Totuuksia kirjoista (enkuksi)

Törmäsin blogeissa seikkaillessa vahingossa hauskaa sivustoon, jossa oli mm. lainauksia. Piti tietysti kirjoista etsiskellä lainauksia eli ns. tottuuksia.

Nämä kaikki olivat mielestäni osuvimpia ja halusinkin jakaa ne ja samalla ottaa ne itselleni talteen. Suomentelen niitä tuonne myös, joskin usein suomentamisella menettää jotain ja en ole mikään englanninkäännös ekspertti..


Aloitetaampas yleispätevällä toteamuksella;

"So many books, so little time." 
"Niin paljon kirjoja, niin vähän aikaa,"
— Frank Zappa


Tämän tiedän aiheuttavan mielipide-eroja mutta itse allekirjoitan toteamuksen ja usein tämä onkin minulle hyvän kirjan määritelmä

"If one cannot enjoy reading a book over and over again, there is no use in reading it at all."
"Jos et voi nautti kirjan lukemisesta kerta kerran jälkeen, ei ole järkeä lukea sitä ollenkaan."
— Oscar Wilde

Tämä liittyy läheisesti ylempään.

"Good books don't give up all their secrets at once."
"Hyvät kirjat eivät paljasta kaikkia salaisuuksian heti."
— Stephen King


Niin minäkin..


"I have always imagined that Paradise will be a kind of library."
"Olen aina kuvitellut paratiisin olevan eräänlainen kirjasto"
— Jorge Luis Borges


Lukija (ja opiskelijana) toivon tämän olevan totta kaikilla kirjailijoilla.

"Don't ever apologize to an author for buying something in paperback, or taking it out from a library (that's what they're there for. Use your library). Don't apologize to this author for buying books second hand, or getting them from bookcrossing or borrowing a friend's copy. What's important to me is that people read the books and enjoy them, and that, at some point in there, the book was bought by someone. And that people who like things, tell other people. The most important thing is that people read... "
"Älä koskaan anteeksi pyytele kirjailijalta ostamaasi pokkaria tai että lainasit kirjan kirjastosta (sitä varten ne ovat olemassa. Käytä lähi kirjastoasi). Älä anteeksipyydä minulta (Gaimannilta itseltään) että olet ostanut kirjasi käytettynä tai saanut sen bookcrossingilla tai että olet lainannut sen ystävältäsi. Minulle on tärkeää se että ihmiset lukevat kirjan ja nauttivat siitä ja että kirja on ostettu jossain vaiheessa. Ja ihmiset jotka pitävät niistä, kertovat siitä myös muille. Tärkeintä on se että ihmiset lukevat.."
— Neil Gaiman


Muuta ajattelemisen aihetta..


"Fairy tales are more than true; not because they tell us that dragons exist, but because they tell us that dragons can be beaten."
"Sadut enemmäin kuin totta; eivät siksi että ne kertovat lohikäärmeiden olevan olemassa vaan siksi että ne kertovat meille kuinka lohikäärmeet voitetaan."
— G.K. Chesterton

"You have to write the book that wants to be written. And if the book will be too difficult for grown-ups, then you write it for children."
"On kirjoitettava kirja joka haluaa tulla kirjoitetuksi. Ja jos kirja on liian vaikeaselkoinen aikuisille, sitten kirjoitat sen lapsille."
— Madeleine L'Engle


"Classic' - a book which people praise and don't read."
"Klassikko - kirja jota ylistetään, muttei lueta."
— Mark Twain

"A children's story that can only be enjoyed by children is not a good children's story in the slightest."
"Lasten tarina, josta vain lapset nauttivat ei ole vähimmässäkään määrin hyvä lasten tarina."
— C.S. Lewis

Syksyn odotetuimmat TV-sarjat

Näitä minä odotan :)

Ihanan Damon Salvatoren (aka Ian Somerhalder) saapumista takaisin TV:hen..

Kuva
The Vampire Diaries Season 3 alkaa 15. syyskuuta (USA)
Suomessa toinen tuotantokausi, syyskuussa SubTV (4.9.2011)

~ ~ ~

Kuten myös Sheldon Cooper:n hauskan hahmon paluuta. Lisäksi tämä jäi aika mielenkiintoiseen kohtaan..




Kuva
The Big Bang Theory , Season 5 alkaa 22.syyskuuta heti ihanasti kahdella jaksolla.
Suomessa SUbTV esittää 2. ja 3. kaudet uusintana ti-pe klo:19.30, 4.10 alkaen..

~ ~ ~

Glee-tä on myös hulvatonta seurata, lisäksi siinä lauletaan ja tanssitaan.. kuinka siitä voi olla pitämättä..?

Kuva


Glee Season 3 alkaa 20 syyskuuta (USA)
Suomessa toinen tutankausi 28.8 klo:20.00 SubTV

~ ~ ~


Sitten tosi TV:tä..



Suomen huippumalli haussa, nelonen 12.9.2011 klo:20.00


Nämä nyt äkkiseltään olisivat ne odotetuimmat, saa nähdä tuleekos muitakin sarjoja. Tosin nyt kesällä olen katsellut ennätys vähän TV:tä että voi olla että se pysyy jatkossakin kiinni..kuka tietää..

Kysely sivupalkissa

Testailimpas tuota kysely-toimintoa ja tuloksen näette tuossa sivulla..

Ihan omaksi ilokseni tuota utelen :) ja mielenkiinnosta toki. 
Kysely sulkeutuu 15.9.2011.

Kommentteihin saa heittää minullekin kysymyksiä jos joku askarruttaa mieltä.. Vastauksia lupaan tietyllä varauksella :D ihan kaikkeen en vastaa tai en osaa vastata mm. tietämykseni NHL:n pelaajien pistepörssistä on olematon..

Alla on myös toinen tänään julkaistu postaus.

Rhyannon Byrd - Suden taisto ja Suden ylpeys

Pyörittelin tätä Suden taistoa jo toissa viikolla kaupassa käsissäni, mutta se jäi hyllyyn lähinnä siksi että tilipäivä oli vasta parin päivän päässä. Mutta viime viikon lopulla sitten lastasin tämän "lohdutukseksi" (se ranne kipu) ostoskoriin.. Mukaan päätyi myös sarjan seuraava osa Suden ylpeys. Ilmeisesti kyseinen kauppa oli hieman liian ajoissa laittanut tuon toisen osan jo hyllyyn esille kun Harlequinin sivujen mukaan sen julkaisupäivä oli eilen (16.8.2011). Eipä tosin kyseinen virhe minua haitannut..

Tämä Veren viemät-trilogia kertoo ihmissusista, tarkemmin varsinkin lunastaja sellaisista.
Lunastajat ovat ihmissuden ja ihmisen jälkeläisiä, ihmissusia toki mutta silti heidän pitää lunastaa paikkansa lauman täysivaltaisiksi jäseniksi ihmisperimänsä takia. Tämä tapahtuu metsästämällä luopiota eli ihmissusia, jotka ovat siirtyneet pahan puolelle ja päässeet ihmislihan makuun. Kirjassa ihmissudet elävät omassa kylässään vuorilla, tosin lunastajien Kuja (asumispaikka) on hieman sivummalla siitä. Lisäksi kirjan(kirjojen) mukaan tuntuvat olevan varsin järjestäytyneitä, laumaa johti vanhempain? neuvosto ja heillä tuntui olevan paljon perinteitä ja tapoja. Yksi kirjan teemoista tuntuikin olevan juuri näiden lauman vanhojen tapojen murtaminen ja niitä kritisoitiinkin lunastajien taholta aika paljon. Kirjoissa olikin onnistuttu luomaan uskottava maailma ihmissusien parissa, mikä lisääkin aina lukunautintoa varsinkin tämän lajityypinkirjoissa tai kuten missä tahansa kirjoissa.

Mutta itse kirjoihin, ensimmäisessä osassa lunastaja Mason kävelee kahvilaan kun hän yhtäkkiä haistaa ja tunnistaa naisen joka on tarkoitettu hänen ainoaksi oikeaksi puolisokseen. Hetki ei voisi olla sopimattomampi, hän on nimittäin juuri jäljittämässä vaarallista luopiota Simmonsia. Mason ei kuitenkaan voi vaistoilleen mitään ja alkaa juttelemaan Torrencen kanssa, vaikka tietää siten saattavansa naisen vaaraan. Pahin sitten toteutuukin ja luopio Simmons ottaakin Torrencen seuraavaksi uhrikseen osittain kostaakseen Masonille menneisyyden tapahtumia..
Eli aika tyypillistä perusjuonta ihmissusilla höystettynä, tässä lajityypissä. Mutta miksipä toimivan viihteen kaavaa pitäisikään rikkoa, kun kumminkin tähänkin on löytynyt kivasti uusia elementtejä värittämään tarinaa.
Taustalla toki kulkee myös isompi juonikuvio, joka jatkunnee läpi koko trilogian..


Toisessa osassa päähenkilönä onkin jo ensimmäisestä osasta tuttu lunastaja Jeremy. Edellisten osien tapahtumien johdosta hän onkin "lunastanut kaatolukunsa" ja siten saanut oikeuden asettua lauman asumaan kylään/pitäjään. Valitettavasti myös hänen valittunsa eli ns. täydellinen puoliso asuu kylässä. He löysivät toisensa jo kymmenisen vuotta sitten mutta silloin tilanne ajoutui siihen pisteeseen että Jeremy lähti kylästä koskaan sinne palaamatta kunnes nyt.. Jillian on tällä aikaa ottanut paikkansa lauman henkivaeltajana ja parantajana. Mutta menneisyys kummittelee vielä kummallakin..
Tässä kirjassa onki jo enemmän tätä koko trilogian läpi kulkevaa juonta ja tämä pääparin juoni tuntui jäävän hieman enemmän sivujuoneksi. Hyvä kirja silti, tosin itse pidin ensimmäisestä osasta enemmän. Aion kyllä ehdottamasti lukea kolmannenkin osan, varsinkin kun olen tapani mukaan arvaillut loppuratkaisua..

Kolmas ja sarjan viimeinen osa; Suden arvet julkaistaan 20.9.2011 (tieto Harlequinin sivuilta)

Sarja alkuperäiset nimet ja julkaisuvuodet

Blood Runners


1. Last Wolf Standing (2008)
2. Last Wolf Hunting (2008)
3. Last Wolf Watching (2008)

Tässä vielä linkki Rhyannon Byrdin kotisivuille.


Myös marjis Kirjamielellä blogissa onkin jo ehtinyt myös lukean ensimmäisen osan

Lara Adrian - Kiss of Midnight (Midnight Breed Series book 1)

Kuva täältä
Tälläinen tuli jonkun tilauksen yhteydessä tuossa keväämmällä tilattua. Ihan vain puhtaasta mielenkiinnosta ja kokeilunhalusta. Lisäksi tätä "suositteli" J.R. Ward, jonka kirjoista pidän. Lukea tämän tosin ehdin vasta jokin aika sitten ja tämän postauksenkin kirjoittaminen venyi ja vanui..









Tätä sarjaa on ilmestynyt yhdeksän osaa, kymmenes on tulossa..

Midnight Breed
1. A Kiss of Midnight (2007)
2. Kiss of Crimson (2007)
3. Midnight Awakening (2007)
4. Midnight Rising (2008)
5. Veil of Midnight (2008)
6. Ashes of Midnight (2009)
7. Shades of Midnight (2009)
8. Taken by Midnight (2010)
9. Deeper Than Midnight (2011)
10. Darker After Midnight (2012)

Kuten osa varmaan arvaakin, niin tämä kirja kertoo vampyyreistä. Sen voi päätellä joko kirjan nimestä tai siitä seikasta että Ward suosittelee tätä.
Tämä kertookin vampyyreistä, sotilaista jotka metsästävät Rogue-ita ja suojelevat ihmisiä ja lajikumpaneitaan näitä vastaan.. (kuullostaako kenestäkään muusta kenties tutulta..?) 

Rogue-t (Rogue = veijari, roisto,konna) ovat (ihmis)verenhimon valtaan joutuneita vampyyreja, jotka uhkaavat paljastaa Breedin (= lajin, rodun) ihmisille.

Ainut mielenkiintoinen asia tässä asetelmassa onki se että kirjassa selitetään vampyyrien olevan osin avuruusolioita, jotka tuhansia vuosia sitten tulivat maahan. Lisäksi kaikki vampyyrit ovat miehiä, ja he tarvitsevatkin ihmisnaisia lisääntyäkseen. Kirjassa näitä naisia kutsuttiin breedmate:ksi, heillä on syntymämerkkiä muistuttava merkki jossain vartalollaan. Kirjan toisella päähenkilöllä Gabriellalla se on korvan takana. Vampyyri voi breedmaten kanssa muodostaa verisiteen, jonka ansiosta ihmisnaisenkin elämä "pitenee".

Tämä kirja kertookin Orderin "johtajasta" Lucanista, joka kuuluu vanhimpiin vamppyyreihin eli the Gen One:n, se tarkoittaa että hän on maahan tulleiden alieneiden ja näiden raiskaamien ihmisnaisten (joista osa sattui olemaan DNA:ltaan tarpeeksi vahva kantamaan tämän ns hybridiraskauden eli olemaan ns. breedmate) jälkeläinen. Vuosissa Lucanilla on ikää vähintään 900 vuotta. Orderin tehtävissä Lucan sitten törmää valokuvaaja Gabrielleen, joka joutuu vaaraan todistaessaan Rogueiden murhaavan ihmisiä. Täten Gabrielle joutuukin rogueden jahtaamaksi ja kukas muukuin Lucan voikaan häntä suojella.. Loppu juonen varmaan arvaavatkin kaikki, mutta on siinä pari pientä juonenkäännettäkin ja pettureita sotureiden joukossa.

Juoneltaan kirja on peruskauraa tälle lajityypille, kirjan mielenkiintoisinta antia minulle olivatkin nuo taustatiedot. Eli millaisia vampyyrit olivat ja mistä he tulivat? Ja näiden tietojen vertailu jo lukemiini saman genren kirjoihin. Tuo vampyyrien olevan avaruusolioiden jälkeläisi olikin minulle tuore näkökulma aiheeseen, mutta muutn he olivat ns. normaaleja; eivät siedä ultravielettia valoa, veren juominen, muistin pyyhkiminen ihmisisltä etc. Eli tarpeeksi uutta ei näihin oltu saatu..

Lopullinen tuomioni onkin että tuskin tulen noita muita osia lukemaan, liikaa yritystä matkia J.R. Wardia siinä onnistumatta.. niin seuraavissa osissahan käsitellään orderin muiden sotilaiden rakkastumisia, samalla kun ratkotaan miksi Roguet nyt yhtäkkiä ovat järjestäytyneet paremmin..


salainen pahe 2 - Kynnet, kynsilakat

Taitaapa olla aika paljastaa lisää itsestäni salaisten paheiden myötä..Nimittäin..

Kynsien laitto ja kynsi-juttujen ostaminen..


Kynsilakkoja on varmaan näitten kuvien oton jälkeenkin kertynyt lisää toistakymmentä ja tässäkään eivät ole ihan kaikki (osa on käsilaukussa ym.).

Kynsilakkoja, ja niiden säilytyslaatikko




Kynsilakkoja ja muuta kynsisälää
Lisäksi löytyy toinen laatikollinen kaikenlaisia hoitojuttuja ja koristelutarvikkeita. Näitäkin tuppaa kertymään ja nyt olisi kamala hinku ostaa akryylimaalit ja alkaa kokeilemaan niillä kynteen koristeluita, saa nähdä.. Youtube on vaarallinen innostaja, sieltä olen eilen ja tänään katsellut koristelu "tutoja"..


Hoito ja koristelu juttuja

Koristeita ja koristelu välineitä

Sitten pari kuvaa aikaansaanoksista, intoa kyllä löytyy mutta taitoa on välillä liian vähän.. Ihan kivoja nuo silti ovat. (sorry osan kuvan laatu, osassa järkkäri ja osassa kamerakännykkä..)


Ruutuja

Liukuvärjäys
Raitoja..

Sellaista ei kirja-juttua tänään..

Kuulumisia ja muuta höpinää

Tässä kirjoittelen yksikätisesti, ja äsken soitinkin ensimmäisen kerran uuteen työterveyshuoltoon (vaihtui vuodenvaihtees). Vasen ranne alkoi eilen kiukuttelemaan ja tänä aamuna se olikin aika kipee (=pelkkä pukeminen aiheutti pari kiroilusessiota ja vesien nousun silmiin..) Saa nähdä, yhdeltätoista olis lääkäri. Itse epäilen jännetupintulehdusta, mutta en sitten tiedä eipä ole ikinä ennen ollut tämä ranne (tai toinenkaan ranne) kipee..

Tosin suurin huolen aihe onkin ystävän huomiset häät; kuinka minä nyt sinne saan omat hiukset laitettua? Pukemises tuo mies sentään voi auttaa mutta hiukset (ja meikki).. isot ongelmat, toki töistä pois jääntikään ei ihan kivaa ole (palkka tulee, mutta lisät ei..)

Kirja juttuja sitten välillä :)

Kaari Utrion uusin lähtikin keskiviikkona suomalaisesta mukaan, vielä en ole sitä lukenut mutta listalla kyllä on.

Charlaine Harris ilmoitti blogissaan jokin aika sitten että 12:sta Sookie Stackhouse-kirja olisi periaatteessa valmis, toki editoinit ym puuttuvat vielä. Täältä luin aiheesta ja siellä on lisääkin juttua tuosta (enkuksi). Tällä hetkellä kirjan (työ)nimi olisi Dead Locked. Odotus voikin taas pian alkaa..

Mutta pian minulla on oikea käsikin kipeä (ja hermot riekaleina) joten Hauskaa viikonloppua kaikille!!


P.S. Onneksi olen oikeakätinen, tuo vasemman "puuttuminenkin" häiritsee jo normitoimia saati että se olisi tuo vhvempikäsi..

Edit; ei ollut jännetupin tulehdys, epäili tulehtunutta niveltä eli lepoon ja tulehduskipulääkekuuri..

Uusia aarteita

Sain tuossa viime lauantaina kiinnostavan yhteydenoton blogini kommenttien kautta. Liittyen tähän postaukseeni Tuija Lehtisen Mirkka-kirjoista. Siinä vinkaan että joskos joltain löytyy kyseisiä kirjoja hyllystä tyhjän pantti niin olisi kiinnostunut ostamaan ne omaan hyllyyni.

Jo tuon kommentin luettuani epäilin yhtä asiaa ja epäilyni saikin varmistuksen kun sain vastauksen sähköpostiini.

Eli ihan itse Tuija Lehtinen tarjosi hyllyssään (ylimääräisenä) olevia Mirkka-kirjoja ostettavikseni. Kaupat tuli ja vieläpä mielestäni edulliseen hintaan, niistä puuttuvista Mirkka kirjoista sekä kahdesta muustakin kirjasta.

Tänään sitten sainkin jo hakea paketin postista..

Tässä kuvia uusista aarteista

Ensin kuva ihan kaikista kirjoista, suurin osa Mirkoista löytyi vanhoilla kansilla, paria lukuun ottamatta onneksi nuo puuttuvat kuitenkin kuuluivat samaan yhteisniteeseen. Lisäksi paketissa tuli hyllyyni yksi puuttuva Rebekka (Rebekka tarttuu toimeen) ja Mun ystäväni Rufus.

Kaikki

Täydellinen Mirkka-sarja


Lehtinen kysyi myös haluanko nimikirjoitukset kirjoihin, kysymykseen vastasin (tietysti) myöntävästi. Kaikissa  kirjoista on nimikirjoitus mutta parissa kirjassa oli pari sanaa enemmän..

Nimikirjoitus ensimmäisessä Mirkka kirjassa

Tässä nyt myös kokonainen Rebekka-sarja (siis jo ilmestyneet kirjat)

Rebekka kirjat
Rebekka tarttuu toimeen kirjan nimmari

Vieläkään en meinaa uskoa että tässä kävi näin, varsinkaan että lisäksi kuulin (vai olisiko oikeampi termi luin sähköpostista) pari mielenkiintoista tausta tietoa ja kommenttia kirjoista. Hän oli myös lukenut postauksiani ja mm. pohdintojani Rebekkan tulevaisuudesta, tosin siitä en saanut vinkkejä tulevasta vain sen verran etteivät kaikki asiat (mm.poikaystävä kuviot) mene ihan niin kuin edeltäjillään, mutta pitää katsoa kuinka kuviot etenevät. (Mikä saakin minut edelleen liputtamaan Ollin ja Saskan puolesta :D)

Kiitos Tuijalle vielä tätäkin kautta, jos tänne vielä eksyt :)

Mutta nyt minä menen nukkumaan, kolme postausta päivässä saa luvan riittää! Tätä vaan en malttanut olla julkaisematta..

P.S: Kiitos jälleen kerran pikkuveljelle kuvien muokkauksesta

Suzanne Collins - Nälkäpeli trilogia

Tämä sarja päätyi lukemislistalleni oikeastaan Kirjamielellä marjiksen arvostelujen takia, toki olin tästä ennemminkin kuullut mutta olin olettanut näiden olevan paljon lapsellisempia. Että kiitos vain marjikselle hyvästä lukuvinkistä!

Kyllä kirjasto on vain kiva laitos :) sieltä nämäkin nappasin mukaani. Valitettavasti tulin lukeneeksi nämä kahdessa päivässä, joten kirjat ovat varmaan hieman sekoittuneet keskenään pienessä mielessäni. Siksipä postaankin näistä kaikista kerralla.

Risingshadows
Nämä kyllä sitten -vastoin odotuksiani - imaisivat mukaansa, oikeastaan luin kaksi ensimmäistä osaa sunnuntai iltana ja kolmannenkin aloitin ennen kuin nukkumatti alkoi vaatia aamuyöstä minua unten maille. Kolmannen osan luinkin sitten maanantai iltana (eilen) loppuun.

Varsinkin tämä ensimmäinen osa Nälkäpeli tempaisi minut mukaansa, sen loputtua olikin heti pakko jatkaa seuraavaan osaan eli Nälkäpeli- Vihan liekit. Ensimmäinen osa olikin mielestäni sarjan paras osa, lähinnä siksi kun kaikki oli vielä uutta ja tuoretta. Myös itse toimintaa ja jännitystä oli eniten. Seuraavissa osissa politikointia oli huomattavasti enemmän, samalla kun päähenkilö Katnissin ymmärryskyky ympäröivästä maailmasta kasvaa. Ensimmäisessä osassa hän on vielä aika naivii tietyllä tapaa. Hän tietää maailman olevan epäoikeudenmukainen ja kova paikka, jossa vain vahvat selviytyvät, silti hän ei vielä tässä ensimmäisessä osassa täysin käsitä kuinka julma maailma oikeasti on, varsinkin sen ihmiset. Mutta niihän sen kuuluukin mennä että henkilöt kehittyvät eivätkä jää paikoilleen junnaamaan..

Risingshadows

Mielenkiintoisen huomion tein omasta lukukokemuksestani, että oikeastaan vasta kolmannessa osassa kunnolla sisäisin tämän sarjan sijoittuvan tulevaisuuteen. Jotenkin kirja antaa menneisyyteen sijoittumisen olemuksen, joka varmaankin johtui siitä ettei kaikesta ihmeellisestä tekniikasta ja muusta tehty suurta numeroa missään vaiheessa. Lisäksi suurin osa tekniikkaa olikin Katnissille tuttua vain TV:stä, ja ns tavallinen kansa eli hieman menneisyydessä kaikkien luksustuotteiden kuten modernien lääkkeiden ulottumattomissa.

Kolmas osa eli Nälkäpeli - Matkijanärhi ole selvästikkin näistä tylsin, vaikkakin sen aikana Katniss kasvaakin eniten ja jättää lopullisesti sen viattomuuden taakseen. Mielestäni kirjan viimeinen kappale joka sijoittuu ajassa tulevaisuuteen ja kertoo mitä Katnisille tapahtui oli jotenkin huonon hyvä. Toisaalta se Katnissin viimeinen kommetti kirjassa että on niitä huonompiakin pelejä oli mielestäni hirveän humoristinen.

Entäs se romantiikka, sanotaan sen verran että minulla on heikko kohta ns. kolmio draamoille, joten pidin romanttisten kuvioden määrää kirjassa sopivana.

Mutta ennenkaikkea ehdottomasti lukemisen arvoinen trilogia, vaikkakin on suunnattu nuorille. Lisäksi kuten marjiskin totesi tätä sarjaa voi lukea useasta näkökulmasta ja siitä voi löytää useita tulkintoja. Ehdottamasti sarja kestää useita lukukertoja ja silti siitä varmasti löytää jotain uutta joka kerralla.

Tästä on myös tekeillä elokuva (yllättävää eikös?) elokuvan omat sivut löytyvät täältä englanniksi tosin. Pitipä oikein googlettaa kuka esittää ketäkin ja löytyipä pari kuvaa jo elokuvastakin, niin niihin on hyvä lopettaa.





 
 

Katniss ja Gale kuva täältä
Katniss eli Jennifer Lawrence
Onnistunut valinta Katnissiksi, Peetaa esittää Josh Hutcherson, Galea Liam hemsworth ja muutkin näyttelijät löytyvät täältä IMDb: sivuilta. Näillä näkyminen elokuva tulee teattereihin ensi vuoden maaliskuussa (2012).

Danielle Trussoni - Enkelioppi

Kuva Tammen sivuilta
Bloggerin ajastus petti sitten taas kerran, tämän piti ilmestyä jo aamulla kun itse vielä nukun.. eli nyt uusi yritys..

Tämä tarttui mukaani jo joskus kesällä kirjastosta, olen uusinutkin tämän varmaan ainakin kerran. Nyt kun tarvitsin viikonlopuksi vanhempieni luo sopivaa lukemista mukaan niin heitin tämän kassiin.

Ei olisi muuten pitänyt etsiä muita tätä lukeneita ennen kuin kirjoitan mielipiteeni tästä. Mutta tykkään etsiä faktat ym linkkien tiedot ennen kuin alan kirjoittaa varsinaista postausta.

Mutta tosiaan itseasiaan, odotuksia tämän suhteen ei oikeastaan ollut -luultavasti olen kylläkin jostain tästä lukenut, ei tämä muuten olisi lainattavaksi päätynyt, en vain muista että missä olen tästä lukenut. Fantasiaa tiesin kirjan toki olevan ja liittyvän jotenkin myös kirkkoon.

Sanottakoon nyt aluksi että jos olisin ollut kotona niin tämä olisi luultavasti jäänyt kesken. Nyt kun minulla ei ollut muita kirjoja mukana, eikä nukkumaan voi mennä ilman että lukee jotain niin luin tämän loppuun. Tosin tämä kyllä tempaisi loppussa vielä mukaansa niin olikin ihan hyvä etten ollut kotona. Kirjan perusidea on hyvä ja mielenkiintoinen on pahoja langenneita enkeleitä nefileitä ja heitä vastaan taistelevia enkelitutkijoita. Nefileiden ja enkelitutkijoiden historiaa kerrottiin, välillä jopa pitkästyttävästi (myönnän että harpoin pari kohtaa..). Samoin päähenkilön Evangelinan kehitystä oli kiva seurata kun salaisuuksien verho alkaa raouttua. Myös nefili Percil oli mielenkiintoinen, varsinkin tämän suhde Evangelinan isoäitiin.

Päällimmäisenä tästä jäi kuitenkin mieleen Da Vincin koodi, kuten äskeinen googlettelu paljasti niin en ole yksin tämän havainnon kanssa. Loppu ratkaisukin on melko saman tapainen, kun päähenkilöstä paljastuukin.. (en viitsi spoilata enempää) Varsinkin loppupuolen lyyran etsintä sai samoja piirteitä kuin Brownin suosittu teos, vaikutelmaa vahvisti myös ns. salaseura ja sen taistelu pahuutta vastaan jo aikojen alusta saakka..

Eli loppukaneetti, empä usko että tulen tätä toisten lukemaan ja jatko-osan lukeminen hhmm, riippuu siitä kuka siinä on päähenkilönä (jos Evangelina niin kiinnostus saattaa riittääkin).


Kirjan ovat myös lukeneet
Kirjamielellä marjis
Saran kirjat Sara
Humisevalla harjulla Cathy
Kirjavinkeissä täällä

P.S. Langenneet enkelit tosin taitavat olla nykyisin myös muoti-ilmio, vampyyrien ja muodonmuuttajien kanssa..

Sara Paretsky - Sohaisu pimeään

Kuva Kirjasampon sivuilta
Tämä  Sara Parestkyn luoma V. I. Warshawski tuttavallisemmin Vic, olikin uusi tuttavuus jonka itseasiassa bongasin elokuva-blogista Geek Is the New Black:n kesäkirjat postauksesta. Pidän naisetsivistä kertovista kirjoista Sue Graftonin Kinsey Millhone-kirjoista, Sujata Masseyn Rei Shimura-kirjoista, Janet Evanovichin Stephanie Plum-kirjoista etc. [Eli naisenergia kunniaan!]

Joten luonnollisesti ajatus kirjasarjasta, joka kertoo naispuolisesta etsivästä ja jota en ole vielä lukenut kiehtoi heti niin paljon että kirjastoon kävi tieni.. Tosin ensin googlettelin lisää tietoa ja varmistin mitkä kirjat  löytyvät kirjastosta. Tosin pettymykseni sain huomata että tätä sarjaa on suomennettu (jälleen kerran) ihan hassusti.


Eli sarjaan kuuluu:

V.I. Warshawski

1. Indemnity Only (1982) Sohaisu pimeään (1990)
2. Deadlock (1984)  V. I. Warshawski ja surmanloukku (1991)
3. Killing Orders (1985)
4. Bitter Medicine (1987) Veitsi kurkulla (1999)
5. Blood Shot aka Toxic Shock (1988) Tappavaa Myrkkyä (1991)
6. Burn Marks (1990) V. I. Warshawski ja punainen kukko (1992)
7. Guardian Angel (1992) Suojelusenkeli (1995)
8. Tunnel Vision (1994)
9. Hard Time (1999) Ankara aika (2001)
10. Total Recall (2001) Muistin ansassa (2004)
11. Blacklist (2003)
12. Fire Sale (2005)
13. Hardball (2009)
14. Body Work (2010)
15. Breakdown (2012)

Lisäksi on pari novellikokoelmaa;
Windy City Blues aka V I for Short (1991)
V.I.x3 (2002)

Kaksi ensimmäistä osaa on tosiaan julkaistu Suomessa osana WSOY:n SAPO-sarjaa, loput on myöskin julkaissut WSOY.

Paretsky on lisäksi kirjoittanut pari ihan itsenäistä teosta, joita ei ole suomennettu; Ghost Country (1998)  ja
Bleeding Kansas (2008). Näistä toinen löytyikin enkuksi kirjastosta, samoin kuin osa noista ei suomentamattomista Warshawski sarjan osista.

Sohaisu pimeään löytyikin ensimmäisellä kirjastoreissulla viime viikolla, ja luin sen myös samana iltana. Kirjan päähenkilö on V. I. Warshawski, tutuille Vic puolalais-italialainen chicagolainen naisyksityisetsivä. Monessa paikassa häntä verrattiin Graftonin Kinsey Millhoneen, koska molemmat ovat eronneita, ihmissuhteita karttavia itsenäisiä naisia. Tässä ensimmäisessä osassa Vic saa tehtäväkseen etsiä erään merkittävän pankin varajohtajan pojan tyttöystävää Anitaa. aloittaessaan etsinnät Vic törmääkin ensimmäisenä kumminkin johtajan pojan ruumiseen, lisäksi näyttää siltä ettei tämän palkannut mies olekkaan se kuka hän väitti olevansa. Lisäksi juttuun tulee tietysti mutkia matkaan ja eikä romattisilta kuvioiltakaan vältytä täysin.

Hieman pelkäsin aloittaessani että aika on jättänyt tämän kirjan. Koska se on kirjoitettu 1982, ja maailman meno on muuttunut siitä ajasta aika melkoisesti, yksin tekniikka on kehittynyt valtavasti. Mutta lukiessani en kyllä mitenkään huomioinut että kännytkät ja tietokoneet puuttuivat, puhelimella toki soiteltiin ja Vic jopa miettikin jossain vaiheessa IBM:n ostamista toimistoon. Eniten tuon kirjan kirjoittamisen ajan kohdan näkikin henkilöiden asenteissa, suurin osa miespuolisista henkilöistä oli sitä mieltä ettei naisen pitäisi olla etsivä vaan olla kotona hoitamassa lapsia. Vaikkakin Vic ei ole mikään eilisen teeren poika, hänen isänsä on olut eläessään poliisi ja on opettanut Vicin mm. ampumaan, lisäksi Vic osaa karatea ja pitää kuntoaan yllä.

Kirja oli miellyttävä yllätys, se piti otteessaan. Vaikkakin mielestäni loppuratkaisu ei ollut parasmahdollinen, tai itse lopputapahtuma eli kun konna jää kiikkiin kohta. Siinä erään henkilön mukaan kaappaminen oli mielestäni aiheeton ja hieman väkinäinen. sivuhahmoista sen verran että mielestäni Vicin ystävä Lotty oli mielenkiintoinen sivuhahmo ja hyvin sattuen myös lääkäri. Hän paikkasikin Vicin kerran ja tarjosi tälle turvapaikka kun tämän asuntoon murtauduttiin..

Ihan mielenkiinnolla kyllä luen nuo seuraavatkin kirjat, tuntuu että tällä etsivällä on vielä lisääkin annettavaa ja sanottavaa.   

Lucy Dillon - Eksyneiden sydänten koti

Kuva Gummeruksen sivuilta
Minulla tuntuu olevan menossa teema viikko koirien suhteen, tästäkin kirjasta kiinnostuin alunperin juurikin siksi että koirat tuntuivat liittyvän läheisesti sen juoneen. Niimpä kun bongasin (tämänkin) viime viikolla kirjaston uutuus-hyllystä päätyi sekin koriini.

Eilen sitten sain tämän luettua, luin tämän oikeastaan yhdeltä istumalta. Joka olikin hyvä asia, nimittäin uskon että muuten tämä olisi jäänyt kesken.
Kirjan juonesta voi lukea enemmän täältä kirjavinkeistä.

Mutta itse kirjasta, olihan tämä ihan viihdyttävän pinnallinen hömppäromaani. Paino sanalla pinnallinen, tarinassa oli yritetty mielestäni matkia Marian Keysin ja Cathy Kellyn tyyliä, mutta henkilöt jäivät silti erittäin pintapuolisiksi ja juoni oli ennalta arvattava.

Tarinaa vietiin eteenpäin useamman henkilön näkökulmasta; Rachelin, joka oli neljääkymmentä lähestyvä "sinkku" nainen Lontoosta. Hänellä oli useamman vuoden suhde naimisissa olevaan työkaveriinsa, joka kariutui yllättäen ja samalla hän peri tätinsä koirien löytö/hoitokodin maaseudulta. Toinen henkilö on Zoe, eronnut kahden lapsen yksinhuoltaja äiti, jolle ex-mies aiheuttaa tempauksillaan ongelmia mm. ostamalla pojille koiran pennun kertomatta Zoelle. Kolmas onkin sitten onnellisesti naimisissa oleva Natalie, joka "salaa" kärsiikin lapsettomuudesta.. 

Koirien selviytymistarinoita oli ihan kiva lukea varsinkin kun niiden huonosta kohtelusta ei tehty suurtanumeroa ja niitä ei kuvailtu kuin pintapuolisesti (muuten tämä olisikin ollut aika "itku-kirja" ja viiltänyt epämukavasti sen viihdearvoa).

Eli kliseistä perushömppää tämä kirja. Kaikki ainekset siis loistavaan hömppäkirjaan olivat, mutta tämä ei kyllä sinne loistavaan saakka päässyt vaan jäi kelpo asteelle.. Ihan viihdyttävä, mutta..niin mutta..

Taidan silti kokeilla Dillonin toistakin suomennettua teosta Paritanssia, mutta maltan kyllä odottaa sen löytymistä vahingossa kirjastosta tai pokkariversion päätymistä alennushyllyyn..

Englanniksi Lucy Dillon on julkaissut kolme romaania, joista kaksi ensimmäistä on siis suomennettu. Neljäs on tulossa marraskuussa.


The Ballroom Class (2008) Paritanssia (2010)
Lost Dogs and Lonely Hearts (2009) Eksyneiden sydänten koti (2011)
Walking Back to Happiness (2010)
The Secret of Happy Ever After (marrakuussa 2011)

Näköjään myös tuossa kolmannessa kirjassa ovat lemmikit tärkeässä osassa.

Nopeita elokuva arvosteluja

Höh, olin ajastanut tämän jo viime torstaille, en tiedä miksei blogger ole tätä silloin julkaissut..mutta joskus nyt onnistusi..


Ompas taas tullut tuijotettua pari elokuvaa..

Olen jo useampaan kertaan tuossa lähi-Siwassa vieraillullani katsonut kaihoten heidän "4 elokuvaa 10e"-tarjoustaan, mutta aina on ollut muitakin kassajonossa etten ole ehtinyt sieltä bongaamaan vain neljää parasta. Eilen sitten marsin ensin siihen kassalle tutkimaan elokuvia ja hain sitten vasta muut ostokset. Mukaan lähtikin pari vampyyri-elokuvaa, yksi ihmissusi-elokuva ja pari komediaa..
Toisen vampyyri-elokuvan ja ihmissusi-leffan ehdinkin jo eilen katsella. (plus ostamani Step Up 2:n mutta sitä en arvostele kun siitä on ollut puhetta jo aiemmin..)

Ensin vampyyri leffat, ostin siis Bloodrayne:n ja 30 päivää kaamosta. Päätinkin katsella BloodRaynen ensin, koska mielikuva tuosta toisesta elokuvastani on sellainen etten taida sitä yksin uskaltaa katsella tai ainakaan nukkua sen jälkeen. Tämäkin oli toki K18, mutta jotenkin se ei vaikuttanut samalla lailla yhtä pelottavalle.

Ja oikeassa olinkin, tämä ei ollut yhtään pelottava. Lähinnä tämä huvitti surkeudellaan ja veri-roiske-kaarillaan.. Elokuvan perusidea on ihan hyvä eli elokuva kertoo Raynesta, joka on dhampir eli puolivampyyri. Hänen isänsä(vampyyri) Kagan raiskasi tämän äidin (ihmisen) ja myöhemmin vampyyrikuningas Kagan vielä murhaa tämän äidin ihan hänen silmiensä edessä.. Rayne vannoo kostavansa isälleen tämän teot..
Sekaan heitetään vielä Kaganin halu hävittää ihmiset maailmasta ja tätä vastaan taisteleva salaseura Tulikivi, lisäksi soppaan ympätään pari "taikaesinettä", joita Kagan tietysti vielä lisäksi havittelee, niin elokuva alkaa olla valmis.
Idea on hyvä, mutta toteutus ihan surkea.
En oikein tiedä minne maailmaan tämä sijoittautuu; vaateet ja muut esineet (pääasiassa) olivat keskiaikaisia, mutta mukana oli kuitenkin ruutia ja aseita, jotka olivat ihan eri vuosisadoilta.. Näytteleminen oli ihan surkeaa ja vaikka osa näyttelijöistä olikin ihan "tunnettuja" eivät he silti saaneet tähän mitään eloa.. Melkein jäi kesken ja varmaan olisikin jäänyt jos en olisi samalla laittanut ruokaa.. Niin ja tämähän perustuu tietokonepeliin ja tälle elokuvallekin on tehty jatko-osa (joka arvostelujen perusteella on vielä huonompi..)

Mutta toinen katsomani elokuva eli se ihmisusista kertova olikin positiivisempi yllätys. Eli Blood & Chocolate.

Oma elokuvani on tällä kannella.
Elokuvan päähenlö on Vivian, joka on ihmissusi (muodonmuuttaja) loups-garoux , joka on jäänyt "orvoksi" ihmisten tapettua tämän vanhemmat ja kaksi sisarusta. Hän elääkin tätinsä luona, täti on myös ihmissusi ja he kuuluu laumaan. Laumalla on omat sääntönsä ja oikeudenkäyntinsä. Laumaa johtaa Gabriel, joka lauman sääntöjen mukaan vaihtaa kumppaniaan joka seitsämäs vuosi..
Vivian, joka kuuluu arvostettuun sukuhaaraan ihmissusissa on 19-vuotias ja eikä hyväksy kaikkia lauman sääntöjä (varsinkaan sitä että hänestä tulisi Gabrielin uusi puoliso) ja etsii elämältään muuta. Vivian törmääkin Aideniin, ihmiseen, joka piirtää sarjakuvaa ihmissusista ja muista "fantasia olennoista". Vivian yrittää ensin vastustella Aidenin yrityksiä tutustua häneen paremmin mutta hän antaa lopulta periksi. He alkavatkin tapailemäänn salaa ja rakastuvat vastoin kaikkia lauman sääntöjä.. Vivianin pitääkin valita haluaako hän maistaa tulevaisuudessa veren vai suklaan.. (eli onko hän peto vai ei?)


Tässä kansi versiossa ovat Gabriel, Vivian ja Aiden.
Tämä oli kiva elokuva, nätisti toteutettu, juoni oli hyvä ja tätä katseli mielellään. Varsinkin ihmissusien muutos susiksi oli kauniisti toteutettu. Juonessakin riitti käänteitä ja sivujuonia oli juuri sopivasti. Samoin kuin ihmissusista kerrottiin tarpeeksi ja sudet olivat kauniita susia eivätkä mitään sekasikiöitä.
Äskeinen googlettelu paljasti tämän perustuvan itseasiassa Annette Curtis Klausen saman nimiseen, nuorille aikuisille suunnattuun kirjaan (kirjasta lisää täältä). Kirja on julkaistu jo 1997 ja elokuva on julkaistu 2007.




Spencer Quinn - Karvat pystyssä ;nuuskijatutkimuksia

Kuva ja tiedot kirjasta WSOYn sivuilta
Nappasin tämän mukaani viime kirjastoreissulla suoraan uutuus-hyllystä. Jo silloin hymyilin tyhmästi tutkaillessani tämän etu - ja takakantta, ne saivat minut hyvälle tuulelle vaikka olinkin menossa töihin joten kirja päätyi lainattavien kirjojen joukkoon.

Ensimmäisenä (ennen lukemista) minulle tuli heti tästä mieleeni Leoni Swannin Murha laitumella , jossahan lampaat selvittävät murhatun paimenensa murhaajan, tai siis yrittävät kertoa ihmisille kuka se murhaaja on/oli.. Pidin kovasti tuolloin tuosta lampaiden näkökulmasta dekkarissa.




Tässä on vähän samaa, tosin päähenkilö on tässä koira Chet, jonka omistaja Bernie (ex-poliisi) toimii yksityisetsivänä. Chet on myös käynyt poliisikoirakoulun, mutta reputtanut sen..
Tässä kirjassa Bernie saa selvitettäväkseen 15-vuotiaan Madison tytön katoamisen. Chet tietysti auttaa parhaan kykynsä mukaan isäntäänsä, jopa oman henkensä kaupalla parisen kertaa.

Minä pidin tästä, se sai minut hymyilemään lukiessani ja lisäksi pelkäsin Chetin puolesta parisen kertaa. Tämän kirjan vahvuus onkin juuri päähenkilö-koira Chet, joka on erittäin sympaattinen tapaus. Kirja onkin sekoitus tuttua vanhaa (jopa tylsääkin) etsivätarinaa, mutta silti siinä oli virkistävä pohjanvire kun tapahtumia katseltiin Chetin silmin, joka ymmärtää yllättävän paljon mutta sen huomio saattoi yhtäkkiä kiinnittyä pekonin hajuun tapahtumien seuraamisen sijaan. Ja lisäksi Bernie ei aina ymmärtänyt mitä Chet yritti hänelle kertoa..

Selvästi kirjasta myös huomasi että tämä oli suunniteltu sarjan ensimmäiseksi osaksi, sillä siinä pohjustettiin tulevia tapahtumia. Näyttämölle tuotiin miellyttävä toimittaja Suzie, Bernien ja Ledan ero ei kunnolla selitetty, samoin Bernien poliisista eroamisen syyt jäivät hämän peittoon..

Ainut mikä minua jäi häiritsemään ettei Chetin rotua (roduttomuutta?) selvitetty ainoastaan että sen toinen korva on musta ja toinen valkoinen, sekä se että se painaa 50kg.

Silti minä ainakin aion jatkossakin tutustua Chetin seikkailuihin..


Googlettelu paljastikin että yhdysvalloissa tätä onkin julkaistu jo neljän osan verran;

Chet and Bernie Mystery
1. Dog On It (2009)  Karvat pystyssä (2011)
2. Thereby Hangs a Tail (2010)
3. To Fetch a Thief (2010)
4. The Dog Who Knew Too Much (2011)

 Spencer Quinn on Peter Abrahamin käyttämä salanimi. Abraham on kirjoittanut useampia thillereitä ja mysteerejä myös omalla nimellään..
 
Niin ja tämä ei ole saanut mitään huippu arviota;
Lapin Kansa
fleim.fi 

Nora Roberts - Black Hills ja the Search

Innostuimpa sitten uusimman Robertsin vuoksi lukaisemaan nuo pari edellistäkin uudelleen. En ole tainnut niistä silloin joskus täällä kirjoitellaan joten pari sanaa niistä nyt.

Nora Robertsin Black Hills (2009) kertoo Lilianista, joka on isoihin kissaeläimiin erikoistunut biologi. Hän on myös perustanut turvakodin (Chance Wildlife Refuge) rakastamilleen eläimille Black Hills vuoristoalueelle.
Kirjan toinen päähenkilö Coop, taas on entinen poliisi/turvallisuusekspertti mutta on isoisänsä loukkaantumisen vuoksi palannut auttamaan heitä näiden maatilalle (ranch). Coop on lapsuudessaan viettänyt kesiään siellä ja tutustunut Lil'nkin ja jossain vaiheessa he olivat myöskin enemmän kuin ystäviä. Tuo nuoruuden kesä kuitenkin päättyy heidän vahingossa löytäessään patikoijan ruumiin..

Lisäksi joku tuntuu haluavan sabotoidan Lilin turvakotia, ja nämä nykyiset sabotoinnit tuntuvat liittyvän tuohon menneisyyden patikoijan murhaan..

Kirjasta paljon paremmin kerrottu täällä Robertsin kotisivuilla, siellä on myös näyte tekstistä (excerpt)

Ihan perusasetelmat siis tälläiseen hömppäromaaniin, mutta jokin silti minua viehättää Robrtsin tyylissä. Hän osaa kirjoittaa päähenkilöistä niin etteivät nämäå ole liian siirappisia tai ennalta arvattavia. Ja heillä on omat menneisyyden mörkönsä. Lisäksi sivuhahmot ovat eläväntuntuisia ja sivujuonetkin sopivat kirjan tyyliin.

Minun oli aivan pakko lisätä tähän ihan puuman kuvan, puuma(t)han ovat tässä kirjassa erikoisasemassa.




Robertsin The Search (2010) kertoo Fionasta, joka on koirankouluttaja, erikoistunut etsintä (haku) koirien kouluttamiseen. Tai olisiko oikeampi termi pelastuskoirien.. Fiona asuu idyllisellä Orcasin saarella Seattlen edustalla.
Eräänä päivänä epätoivoinen koiranpennun omistaja Simon ajaa hänen pihaansa. Simon on juuri saarelle muuttanut puuseppä ja on saanut pennun lahjaksi äidiltään. Fiona lupautuu ottamaan Simonin ja Jaws:n koulutettavikseen.
Mutta sitten Fionan painajainen palaa, hän oli seitsämän vuotta sitten ainut joka selvityi elävänä Red Scarf-sarjamurhaajan kynsistä. Murhaaja jäi kiinni ensin murhattuaan Fionan poliisipoikaystävän ja tämän koira-parinsa. Nyt joku "matkija" murhaa samalla tyylillä naisia ja näyttää että murhaajan aikoo saada esikuvansa epäonnistuneen murhan onnistumaan..

Paremmin jälleen kirjasta täältä, samoin excert löytyy myös tästäkin.

Taas hyvin tyypillinen alku asetelma Robertsille, mutta silti kirja piti otteessaan. Itse varsinkin nautin, koiraihmisenä, koirista lukemisesta. Ja yllätävän hyvin suurinosa, siitä mitä Roberts kuvailin koirienkoulutuksesta ja työskentelystä pitää paikkansa. Ja erotkin voi helposti laittaa ihan vain suomalaisen ja USAlaisen erilaisten koulutustapojen piikkiin..

Se täytyy kyllä Robertsille myöntää että hän tekee taustatyönsä kirjojaan varten hyvin, sen huomasi varsinkin tässä koirienkoulutuksesta kertovassa. Itse tunnistin suurenosan metodeista joita hän kuvaili. Samoin tuossa Black Hills-issä Roberts kuvailee mm. puumia ja tiikereitä, sekä turvakodin toimintaa erittäin uskottavasti. 


Muuten Black Hills sistä on tulossa suomennos nyt lokakuussa Pedon yö, siitä voi lukea lisää täältä Gummeruksen sivuilta.


Ja saanen sanoa että kirjan esittelyteksi tuolla on ihan surkea.. Mielestäni myös kirjan suomennettu nimi on hirveä, kun näin tuon luulinkin ensin että Gummerus on alkanut suomentaa Sign of Seven trilogiaa..


)